Twiitti käyttäjältä @rogerfederer

Jarkko ja Henkka - Lyömättömät kaverit

Kun Henri Kontisella on pelillinen pulma, hän kilauttaa Jarkko Niemiselle. Suomi-tenniksen ykkösnimet viihtyvät toistensa seurassa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen ovat menestyksekäs nelinpelipari.​
Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen ovat menestyksekäs nelinpelipari.​

Nyrkki osuu nyrkkiin Jarkko Niemisen ja Henri Kontisen tsempatessa toisiaan pallojen välissä. Monacon Romain Arneodo ja Benjamin Balleret venyvät kotiyleisön edessä tiukkoihin syöttöihin, pirteisiin palautuksiin ja ehtivät verkollekin voittamaan. Suomalaiset joutuvat taistelemaan jokaisesta pisteestä.

Yli neljän tunnin ja viiden erän päätteeksi Suomi voittaa. Luvuissa niukasti, mutta juuri sen tärkeän ottelun, joka vie sinivalkoiset johtoasemassa kolmanteen Davis Cup -päivään.

Nieminen ja Kontinen ovat kulkeneet eri teitä nykyhetkeen. Jarkko on tunnettu vahvana kaksinpelin hallitsijana, joka oli 2006 ATP-rankingissä parhaimmillaan 13. 

Henri Kontinen on kivunnut rankingissa harppauksin päätettyään kesällä 2013 keskittyä nelinpeliin.

- Polviongelmat oikeastaan pakottivat minut tähän. Muuten koko tennisurani olisi voinut olla ohi. Nelinpelissä polvi ei joudu niin kovalle koetukselle, ja olenkin selvinnyt kivun sijaan pienillä tuntemuksilla, Kontinen sanoo.

- Kuuntelen kroppaani entistä tarkemmin ja rajoitan harjoittelua tarpeen mukaan. On tärkeää, etten treenaa tai pelaa liikaa. Ei siihen sen kummempaa hoitoa ole kuin pitää lihakset vetreinä, jottei ongelmia ilmesty muualle.

Hennri Kontinen on erityisen vahva syötöissä ja verkkopelissä.​
Hennri Kontinen on erityisen vahva syötöissä ja verkkopelissä.​

"Varovaisuus ei istu tyyliimme"

Henri Kontisen pelityyli - aggressiiviset syötöt ja tehokas verkkopeli - sopivat kuin nakutettu nelinpeliin.

- Syöttö on ollut minulle junioriajoista asti luontevin lyönti. Minulla on todella harvoin, jos koskaan, huono syöttöpäivä. Väliinmenossa verkolla olen kehittynyt aika paljon viime vuosina.

- Pelityylini vuoksi siirtymä nelinpeliin oli minulle paljon helpompi kuin monelle muulle. Siksi nousu ATP:ssä on ollut niin nopeaa, Kroatian Marin Draganjan kanssa pelaava Kontinen sanoo.

Eri maissa asuminen ei vaikuta Kontisen ja Draganjan harjoitteluun. He matkustavat kilpailupaikkakunnille reilusti etukäteen ja treenavat yhdessä kilpailujen välisen ajan.

- Olemme työstäneet Marinin kanssa erityisesti palautuksia. Jotkut blokkaavat vain takaisin, mutta me lyömme kunnolla. Onnistuessamme palautamme siis todella hyvin, ja epäonnistuessamme emme niin hyvin. Silti tyyliimme ei varovaisuus istu, Kontinen pohtii.

Draganjaa ja Kontista yhdistävät myös vahvat syötöt ja nokkela verkkopeli. 

- Meillä synkkaa hyvin myös kentän ulkopuolella. Pystymme keskustelemaan avoimesti ja meillä on samanlainen pelivisio. Olemme molemmat nuoria nelinpelaajiksi, joten meillä on tähtäimessä pitkäaikainen kehitys yhdessä, Kontinen sanoo.

Jarkko Nieminen saa nuoremmilta pelaajilta kiitosta avuliaisuudestaan.​
Jarkko Nieminen saa nuoremmilta pelaajilta kiitosta avuliaisuudestaan.​

Kaikki vapaa-aika yhdessä

Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen ovat voittaneet yhdessä muun muassa Kitzbühelin ATP-kilpailun ja useita otteluita Davis Cupissa. 

- Yhdessä voittaminen on ekstrakivaa, ja Davis Cupissa saamme vielä pelata Suomelle. Jos olisin lapsi, valitsisin ehkä jonkun joukkuepelin, Kontinen hymyilee.

Suomen tennismaailman onneksi H. Kontinen on kuitenkin aikuinen ja kipuaa kunnianhimoisesti kohti nelinpelin kärkeä. Tällä hetkellä hän on nelinpelin ATP-rankingissa sijalla 44.

-Kun tulin ensimmäiseen Davis Cupiini, en tuntenut Jarkkoa juurikaan. Hänen kanssaan oli kuitenkin heti helppo pelata. Olemme alusta asti tulleet hyvin toimeen myös vapaa-ajalla, Kontinen sanoo.

Australian avoimissa Nieminen, Kontinen ja Suomen kapteeni Kim Tiilikainen tapasivat toisiaan lähes joka päivä.

- Kävimme yhdessä syömässä ja vietimme pelien väliajat yhdessä. Ei se, että olemme samasta maasta vaikuta siihen, vaan pikemminkin henkilökemiat. Olen tuntenut nämä herrat niin pitkään. Suomeksi sitä osaa myös sanoa asiat eri tavalla, Nieminen pohtii.

- Jarkko on minulle paljon läheisempi kaveri kuin moni muu. Jos olemme Jarkon kanssa samassa kisassa, olen hänen kanssaan vapaalla enemmän kuin Marinin. Toisaalta se on tarkoituksellistakin, koska olemme parini kanssa muutenkin niin tiiviisti yhdessä.

"Nautin kilpailuista entistä enemmän"

Odottelu ja matkustelu kuuluvat ATP-arkeen. Kaupungit vilisevät auton ikkunasta, ja usein vain lento- ja tenniskentät tulevat tutuiksi. 

- Ensimmäiset 10 vuotta matkustaminen oli helpompaa. Pieni seikkailu ei haitannut. Nykyään huomaan jonoissa purevani hammasta, Nieminen sanoo.

- Toisaalta nautin itse kilpailuista ehkä entistä enemmän. Yritän ehtiä katsomaan nähtävyyksiä ja elää hetkessä. Helmikuussa pääsin ensimmäisellä Etelä-Amerikan-matkallani käymään Riossa Copacabanalla, kun taas Buenos Airesissa en nelinpelimenestykseni vuoksi nähnyt juuri muuta kuin kentät.

Kirjat kulkevat tennistähden laukussa yli 11 kuukautta kestävällä kaudella. Musiikki on toinen Niemiselle rakas tapa saada ajatukset irti pelistä tai aika kulumaan. 

- En ole kyllästynyt treenaamiseen tai kilpailutilanteisiin, mutta en myöskään halua suunnitella uraani pitkälle eteenpäin. Turha suunnittelu ei tee minusta parempaa pelaajaa - päin vastoin.

Niinpä Niemiseltä on turha kysyä, alkoiko hän Riossa käydessään haikailla uransa neljänsiin olympialaisiin. Vuoden päästä elokuu on vielä liian kaukana.

- Nautin pelaamisesta eri tavalla kuin ennen ja ymmärrän tenniksestä enemmän. Osaan lukea vastustajan peliä paremmin ja oivallan, mitä kentällä tapahtuu. Tunnen, koska on aika iskeä, Nieminen miettii.

- Jos pelinlaatuni vain on riittävä, auttaa kokemus hoitamaan matsin. Harvemmin romahdan. Ja jos häviän, tiedän ainakin, miksi niin kävi. Toisaalta välillä mietin ihaillen, miten nuorempana onnistuin nousemaan jostain kiperästä paikasta.

Ystävän tuki on maailmalla tärkeää.​
Ystävän tuki on maailmalla tärkeää.​

"Me pystymme mihin vain"

Nieminen avaa kokemuspankkinsa auliisti myös maajoukkueen nuoremmille pelaajille. Hän on kohdannut urallaan satoja pelaajia, joista pystyy kertomaan vahvuudet ja heikkoudet maanmiehilleen. 

- Olen saanut Jarkolta tosi paljon apua, etenkin siirtyessäni junioreista miehiin. Hän on auttanut aina, jos minua on mietityttänyt jokin urani tai pelini suhteen. Iso kiitos siitä Jarkolle, Kontinen sanoo.

Yhdessä Nieminen ja Kontinen nähdään kentällä viimeistään heinäkuussa, kun Suomi kohtaa vieraissa Portugalin Davis Cupin toisella kierroksella. Kaksikko pelaa nelinpeliä yhdessä myös ATP:ssa, jos vain tilaisuus tarjoutuu.

- Henkan ei juuri kannata pelata kanssani, sillä hänellä on niin hyvä vakiopari. Mutta jos Marin ei joskus ole mukana, vastaan kyllä Henkalle joo, Nieminen virnistää.

Missä suomalais-kroatialainen nelinpelipari on muutaman vuoden päästä? Mikä on Henri Kontisen unelma?

- Nyt se on paikassa masterseissa, jotta saisimme pelata täyden kalenterin. Meillä ei ole kiirettä. Jos pelillisiä kykyjämme ajatellaan, niin me pystymme mihin vain.

 

 

Henkka Jarkosta

Jarkko on todella arvostettu ja pidetty pelaaja niin kentän sisä- kuin ulkopuolellakin. En usko, että ATP-kilpailuista löytyy ketään, jolla olisi hänestä pahaa sanottavaa. Jarkko on myös pysynyt 100 parhaan joukossa uskomattoman pitkään. Moni kommentoi minullekin, että Jarkko on ollut kilpailuissa niin kauan kuin he muistavat. Hän on fyysisesti yhä loistotikissä.”

 

Jarkko Henkasta

Henkka pystyy lyömään kaikki lyönnit tosi hyvin, mutta syöttövolleyt ja eteenpäin vievä peli ovat hänen erityisvahvuuksiaan. Hän nauttii tiukoista tilanteista ja niiden klaaraamisesta. Henkalla ja hänen parillaan Marinilla on mahdollisuudet nousta rankingissa mihin vain. Henkan taidoista se ei ainakaan jää kiinni.

Mallia mestarista: Wozniackin kahden käden rysty

​Tältä vuodelta tanskalaisella on jo yksi WTA-kisojen voitto ja toinen finaalipaikka.​ KUVA AOP​
​Tältä vuodelta tanskalaisella on jo yksi WTA-kisojen voitto ja toinen finaalipaikka.​ KUVA AOP​

Pohjoismaiden korkeimmalle rankattu tennisammattilainen on Tanskan Caroline Wozniacki. Hetken jopa maailman ykkösenä käväissyt nainen on muutaman heikomman vuoden jälkeen noussut jälleen aivan terävimpään kärkeen ja kisojen voittajaksi. 
Analyysiin on tarttunut komea valmistautuminen kahden käden rystylyöntiin.

Tasapaino, leveä jalka-asento

Huomiota kannattaa kiinnittää erittäin leveään jalka-asentoon hieman ennen mailan ja pallon kontaktia. Tasapaino on erittäin hyvä lyönnin aikana.

Hartiat vahvasti mukana

Ylävartalo on voimakkaasti kääntynyt  ja voimaa lyöntiin tulee keskivartalosta ja hartioista.

Kädet pitkinä

Kädet hakevat mahdollisimman pitkän kiihdytysmatkan. Oikea käsi on ihan suorana taakse ja vahva vasen riittävästi.

Paino takaa eteen

Painonsiirrosta kannattaa huomioida se seikka, että vain hieman ennen osumista palloon paino on vielä kokonaan takajalalla ja vasta siirtymässä eteen. Kun ajoitus on kunnossa, lyönnistä tulee erittäin vahva.

Katse pallossa

Ja viimeiseksi – katse on tiukasti pallossa. Se on aina laadukkaan lyönnin edellytys. Palloa kannattaa katsoa erityisen tarkkaan silloin kun se lähestyy itseään. Ihan yhtä kiire ei ole seurata, minne oma lyönti menee. Jos katse siirtyy liian aikaisin seuraamaan pallon kulkua, vaarana on, että osuma ei ole tarpeeksi hyvä.

Katso Caroline Wozniackin taidonnäyte WTA:n videogalleriasta

 

Senioriässä: Kimmen Berner 50 vuotta huipulla

57-vuotiaan Kimmenin perheeseen kuuluvat vaimo Nina ja lapset Stefan, 21, Joel, 19, Liia, 16, ja Mimi, 9.​
57-vuotiaan Kimmenin perheeseen kuuluvat vaimo Nina ja lapset Stefan, 21, Joel, 19, Liia, 16, ja Mimi, 9.​

Tennis tuli Joakim Bernerin lajiksi luonnollista tietä, koska se oli perheessä ja suvussa muutenkin monien harrastus.  "Kimmenin" vanhemmat Monica ja Erik ovat tenniksessä Suomen mestareita. Muutaman vuoden vanhana Kimmen sai äitinsä mailasta lyhyemmäksi sahatun puumailan käteensä, ja pelailu saattoi alkaa. 

- Ensimmäiset kokeilut mailalla tehtiin nähtävästi Kulosaaressa kentällä numero yksi, tulkitsee Kimmen valokuvaa.

 Äiti Monica oli aktiivinen Kulosaaren tenniskerholla. Hänen toimestaan seura hankki ensimmäisen kuplahallin vuonna 1967, joten tennistä voitiin harrastaa myös talviaikaan. Äiti hommasi hallin ja isä Erik valmentajan, Reino Nyyssösen.  

- Reiska opetti huolellisesti perustekniikan ja lisäksi erikoislyönnit, muun muassa stopparin, Kimmen kehuu ensimmäistä valmentajaansa.

Sen lisäksi että valmentaja oli asiansa osaava, pelikavereita oli paljon. Se kannusti kaikkia kehittymään. Ja hauskaa oli. Tennis ei suinkaan ollut Kimmenin ainoa urheilulaji, vaan paljon aikaa talvisin meni jääpallon parissa, jota hän vieläkin pelaa. Seiväshyppy ja jalkapallo kuuluivat myös valikoimaan.

SM-titteleitä yli 30

Tennis sujui juniorina hyvin, mutta aivan listojen kärjessä Kimmen ei esiintynyt. Nelinpelissä pärjäämisen kautta itseluottamus koheni, ja se näkyi pian myös kaksinpelissä. Ensimmäinen menestys junioreissa tuli, kun tyttöjen sarjan ylivoimainen pelaaja Elina Durchman pyysi Kimmeniä parikseen vuonna 1974 sekanelinpeliin, jonka he myös voittivat. Seuraavana vuonna Kotkan SM-kisoissa Kimmen voitti kaikki kolme sarjaa, kaksin- ja nelinpelin sekä sekanelinpelin. Kaikki kaksinpelit olivat kolmieräisiä. Fnaalissa Pelle Butzowilla oli jopa kaksi ottelupalloa ratkaisevan erän tie breakissa, mutta Kimmen tuli takaa ja vei mestaruuden. Kaikkiaan Kimmen on kahminut eri sarjojen Suomen mestaruuksia yli 30, ja niiden lisäksi seniorisarjojen Euroopan mestaruuksia kymmenkunta.

Nelinpelin arvostus oli tuolloin ihan eri luokkaa kuin nykyään. Sitä pelattiin kaikkialla, ja koska kentistä oli pulaa, nelinpelissä kentälle pääsi enemmän pelaajia kerralla.

Lajivalinnan eteen Kimmen joutui, kun piti valita joko viikko Lapissa juniorimaaotteluissa jääpallon puolella tai kuukausi Floridassa junioritenniksen MM-kisoissa. Floridan lämpö vei voiton, ja sillä tiellä Kimmen on vieläkin.  

Davis Cup sytyttää yhä

Davis Cup on kuulunut aina Kimmenin suosikkitapahtumiin sekä pelaajana että myöhemmin kapteenina ja joukkueen johtajana. Ensiesiintymisensä pelaajana hän teki vuonna 1976 Itävaltaa vastaan ja viimeisen 1990. Davis Cupissa Kimmen oli kapteenina  vuosina 2005-2007, jolta ajalta mieleen on erityisesti jäänyt loistavasti onnistunut Hangon tapahtuma. Se houkutteli suuren yleisön ja pelaajatkin viihtyivät. Mainittakoon, että joukkue siirtyi Hangon keskustan halki majapaikasta pelaajailtaan näyttävästi Jopo-pyörillä tummissa puvuissaan. 

Huonoimpiin muistoihin kuuluu Taivallahden Bulgaria-ottelu, jonka lopputulokseen vaikutti oleellisesti epäonnistunut mailanjännitys ratkaisevilla hetkillä. Myös Makedoniassa oli vaikeaa sekä epäurheilijamaisten järjestäjien että aggressiivisten katsojien vuoksi.

- Kapteenihommat ovat olleet mahtavia kokemuksia suurelta osin hienojen pelaajien kautta, suitsuttaa Kimmen.  

Maaotteluedustuksia on kertynyt myös King’s Cupissa ja Pohjoismaiden maljan joukkueissa. Kaikkiaan Kimmen on ollut 53 kertaa maajoukkuetehtävissä.

Ammattilaisura ei auennut

Pelaajana parhaat meriitit ovat nelinpelin puolelta. 

- Sateliittitasolla voittoja on useita. Challengereissä on finaaleita, ja joku voittokin taitaa olla, kaivaa Kimmen muistiaan. 

Ammattilaisura ei joistakin hyvistä yksittäisistä voitoista huolimatta auennut, mutta opinnot hän sai silti kustannetuksi pelaamalla. Pelaajauralta nimekkäimpiä vastustajia ovat olleet Mats Wilander, Stefan Edberg ja Joakim Nyström

Kaikista useista sadoista pelaamistaan otteluista Kimmen nostaa ylitse muiden kamppailun Kitzbühelin keskuskentällä 3 000 katsojan edessä pallotaituri M. Bahramia vastaan. Maaotteluissa paras hetki oli se, kun Maamme-laulu kajahti ilmoille.

Kimmen on ollut aina ensin pelaaja ja sitten vasta ohjaaja, valmentaja tai neuvoja. Ennen vanhaan eli Kimmenin ollessa teini, juniorit laitettiin valmentajakursseille oppimaan tenniksen tekniikkaa, taktiikkaa ja ymmärtämään tenniksen kokonaisuutta paremmin. Armeijan urheilujoukoissa piti suorittaa sen aikainen b-perusosa. Iso sysäys tenniksen ymmärtämisessä syvemmin tuli Sandy Mayeriltä, aikansa huippupelaajalta, joka istui joitakin otteluja Kimmenin kanssa ja opasti analysoimaan peliä. Edelleen Kimmenin treenikaverit saavat osansa analyyseistä ja neuvoista - halusivat tai eivät.

- Tämän päivän junioreilla on vaikeampaa päästä tenniksessä eteenpäin kuin meidän aikanamme, sanoo Kimmen.  

- Laji on muuttunut vaativammaksi kaikin puolin. Lajitekniikan lisäksi on fysiikan oltava kunnossa ja ’luupäisyyttä’ vaaditaan jaksaakseen treenata tarpeeksi. Helpommalla pääsee joukkueissa, joissa olet yksi muista ja voit välillä hävitä massaan. 

Nieminen paras ilman tunnustusta

Kimmenin mukaan Suomessa on lahjakkaita pelaajia, nykykielellä potentiaalisia junioreita, joilla on tekniikka kunnossa. Pelikäsityksessä ja fysiikassa on enemmän kehitettävää. Tennis on muuttunut vuosien saatossa enemmän kansan lajiksi, eikä ole enää aivan niin kallista kuin ennen. Kenttiä on paljon ja siten pelimahdollisuuksia entistä enemmän.

- Jarkko Niemisen arvoa ja saavutuksia ei Suomessa ole ymmärretty oikein. Hän on ollut sellaiset 10 vuotta Suomen paras urheilija ilman ansaitsemaansa tunnustusta, Kimmen valittaa. 

- Henkka Kontisella on mahdollisuus pitää huipputennistä otsikoissa pärjäämällä nelurissa, jolloin junnuilla on joku esikuva maailmalla. Naisten tennis on vähän vieraampi alue, mutta Oona Orpana näyttää lupaavalta.  Monipuolisuutta kaivataan naisten valmentamiseen. 

Reisiluun rasitusmurtuma on pudottanut Kimmenin rankingia, mutta hän aikoo palata viiden kärkeen pian.​
Reisiluun rasitusmurtuma on pudottanut Kimmenin rankingia, mutta hän aikoo palata viiden kärkeen pian.​

Sydän sanellut suunnan

Senioritennis on vienyt Kimmenin eri puolille maailmaa ja menestystä on tullut.  Senioritennis on maailmalla todella iso juttu. Esimerkiksi Saksassa on yli 2 miljoonaa rekisteröityä senioripelaajaa ja vertailun vuoksi koko maailmassa on noin 1,7 miljoonaa lätkänpelaajaa. Tenniksessä kilpailu on kovaa ja vastusta riittää. 

- On hyvä haastaa itseään näin kilpaillussa lajissa.  Seniorikisat ovat yleensä mukavissa paikoissa, joissa on kiva käydä ja pelata. Nyt mulla on reisiluussa rasitusmurtuma, jota kuntoutetaan Lääkärikeskus Aavan ohjeilla. Sen vuoksi ranking on pudonnut, mutta se on tarkoitus saada vuoden loppuun mennessä takaisin top 5:een, Kimmen kertoo tilanteestaan.

Kimmen on aina voinut tehdä, mitä sydän on halunnut.  Siihen on kuulunut paljon talkootyötä sekä jääpallon että tenniksen puolella. Rahaa on kerätty muun muassa GVLK:n juhlajulkaisun, joulukuusien ja mainoksien myynnillä ovelta ovelle Kulosaaressa. Näin on pitänyt tehdä, jotta Intersport Puhos Center saatiin pystyyn. Nykyään aikaa kuluu muun muassa kotimaisen hawk eye -systeemin, Zenniksen kehittämiseen, ja Hangon Seniorien ITF-kisojen järjestämiseen ja tapahtuman kehittämiseen. Suomi sai seniorien MM-kisat Taliin vuodelle 2016 pitkälti Kimmenin taustatyön ansioista. Hän on edelleen järjestelytoimikunnassa ideoimassa kisaa, joka pelataan kesällä poikkeuksellisesti sisällä. Helsingistä ei löydy tarpeeksi ulkokenttiä valtavan pelaajamäärän tarpeisiin.  

- Ei ole vaaraa, että jäisin lepäämään laakereilleni. Aina on jotain mielenkiintoista vireillä.

"Tennis kivaa lapsesta vaariin"

Lopuksi muutama asia, jotka Kimmenin mielestä saisi suomalaisessa tenniselämässä muuttua.  Ensiksi hän kieltäisi ammattimaisesti-sanan käyttämisen. Tehdään joko niin kuin ammattilainen tekee tai niin kuin harrastelija. Toiseksi hän vaatisi nuorten valmentajilta parempaa koulutusta, ja kolmanneksi, että nuoret harrastaisivat monia lajeja pitempään.  Lopuksi - parhaat valmentajat pienimmille pelaajille.  

- Jos pelaajilta vaaditaan ammattilaisen toimintaa, samaa voidaan vaatia valmentajilta: harjoituksiin valmistaudutaan, vaatetus on asiallinen sekä lajiin sopiva ja urheilullisuus kunniaan. Pois nuuska ja kaljoittelu halleissa.

- Tennis on kivaa lapsesta vaariin, Kimmen muistuttaa lopuksi. 

Vaalean harmaa pitkä tukka heilahtaa ja Kimmen on taas menossa - tällä kertaa salille treenaamaan.

​

 

Tennisliiton vieraana: Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren idolina John McEnroe

Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purhon vieraana pelannut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori arvostaa entisaikojen suuria tennispersoonia. Miten kiireinen poliitikko löytää aikaa urheiluun? Entä ketä hän ihailee? Videolta näet myös, millä nopeudella lähtee ministerin syöttö.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori tarttui ensi kertaa tennismailaan 10-vuotiaana poikasena. Sen jälkeen hän on käynyt kentällä epäsäännöllisen säännöllisesti. 

- On ollut vuosia, joina en ole pelannut lainkaan, ja vuosia, joina olen pelannut vähän enemmän. Harrastelijapohjalta kuitenkin aina. Nykyään pelaan kahdesta kolmeen kertaan kuukaudessa, Vapaavuori kertoo.

- Toivoisin ehtiväni kentälle kerran viikossa, mutta aina se ei onnistu. Yleensä pelaan aikaisin aamulla tai myöhään illalla. 

Ministeri on arkisin perjantaita lukuun ottamatta töissä koko hereilläoloaikansa. Ruokailut ja liikunnat pitää raivata kalenteriin, jonka täyttää joka päivä kymmenkunta kokousta, muutama puhetilaisuus, media- ja päättäjätapaamiset sekä sidosryhmäkontaktoinnit.

Vapaavuori suosiikin lajeja, kuten tennistä, lenkkeilyä tai kuntosalilla käyntiä, joita voi harrastaa ilman suurempaa suunnittelua.

- Liikunta on välttämätöntä kropalle ja hyväksi sielulle. Jos ja kun näistä siis haluaa pitää huolta, Vapaavuori miettii.

Jan Vapaavuori toivoo, että esimiehet tukisivat etenkin niitä työntekijöitä, joille säännöllinen liikunta ei ole itsestään selvää.​
Jan Vapaavuori toivoo, että esimiehet tukisivat etenkin niitä työntekijöitä, joille säännöllinen liikunta ei ole itsestään selvää.​

"Reipas kilpailu urheilun suola"

Tennis on Vapaavuoren mielestä sopivan sosiaalinen peli, joka kiehtoo häntä monipuolisellaan ja teknisellä sekä taktisella haastavuudellaan.

- Aina en pelikaverin kanssa laske pisteitä, joten urheilusuoritus on se tärkein juttu. Toki voitollakin on väliä. Reipas kilpailu on urheilun suola, Vapaavuori naurahtaa.

Hän kannustaa esimiehiä tukemaan työntekijöidensä liikuntaharrastuksia - etenkin niiden, joille liikkuminen ei ole luontevaa tai itsestään selvää.

- Luovuus on sallittua. Kyllä edistyksellinen työnantaja keinot keksii. Usein tuemme niitä, jotka liikkuisivat muutenkin, emmekä niitä, joita nimeen omaan tulisi tukea, Vapaavuori miettii.

 

https://youtube.com/watch?v=zR6Pp5AHL4Q

Twiitti käyttäjältä @UL_Eerikainen

Kannustava ilmapiiri lapsille A ja O

​Mini- ja miditennis Tourin osallistujamäärät ovat pääkaupunkiseudulla kasvussa.​
​Mini- ja miditennis Tourin osallistujamäärät ovat pääkaupunkiseudulla kasvussa.​

Grani Tennis on toiminut järjestäjänä useissa Mini- ja miditennis Tourin osakilpailuissa. Kilpailumuoto on otettu innolla ja ilolla vastaan niin pelaajien kuin järjestäjienkin puolesta ja osallistujamäärät ainakin pääkaupunkiseudulla ovat kasvaneet. Jotta kilpailumuoto vakiintuisi ja osanottajamäärät kasvaisivat entisestään, on järjestäjillä iso vastuu. Hyvin toteutettuna kilpailu tarjoaa turvallisen ja kannustavan ilmapiirin, joka innostaa pienen pelaajan jatkamaan tennisharrastustaan ja kilpailemistaan.

Vanhemmat saavat nauttia pelien seuraamisesta, kun pelin ohjaajat keskittyvät ohjaamaan lapsia.​
Vanhemmat saavat nauttia pelien seuraamisesta, kun pelin ohjaajat keskittyvät ohjaamaan lapsia.​

Miten turvallinen ja kannustava ilmapiiri luodaan? Pidämme tärkeänä, että kilpailunjohtaja käy alkuohjeistuksessa säännöt ja toimintatavat selkeästi pelaajien kanssa läpi sekä korostaa loppuun asti yrittämistä. Mitä vähemmän pelikokemusta pelaajilla on, sitä enemmän apua ja ohjausta he tarvitsevat muun muassa pistelaskuissa ja tuomioissa.

GT:n järjestämissä minitenniskilpailuissa on kilpailunjohtajan apuna ollut pelin ohjaajia, jotka auttavat ja ohjaavat pelaajia - näin he voivat keskittyä itse pelaamiseen ja vanhemmat saavat nauttia pelien seuraamisesta. Pelin ohjaajina on toiminut seuran omia kilpajunioreita, jotka ovat suoriutuneet vaativasta tehtävästään erinomaisesti. Käytäntö on ollut toimiva ja saanut kiitosta niin pelaajilta kuin heidän vanhemmiltaan. Kilpailu on saatu läpivietyä noin kolmessa-neljässä tunnissa. Pelaajat ovat saaneet pelata useita lyhyitä aikapelejä alkulohkoissa ja lisäksi jatkopelejä sekä treenipelejä päälle. 

Vanhempien ja kilpailunjohdon kannustus on lapsille tärkeää.​
Vanhempien ja kilpailunjohdon kannustus on lapsille tärkeää.​

Ilmapiiri on ollut erinomainen, ja katsojat ovat eläneet mukana kannustaen ja välillä lohduttaenkin pelaajia. Otteluiden päätyttyä kokoonnumme yhteiseen loppuseremoniaan, jossa kaikille jaetaan kunniakirjat ja osallistumislahjat sekä sarjojen parhaimmat palkitaan mitalein. Järjestäjänä olemme onnistuneet, jos olemme pystyneet tarjoamaan hyvin organisoidun kilpailun, jossa pelaajat ovat saaneet kokea hienoja tunne-elämyksiä ja lähtevät loppusijoituksesta huolimatta uutta intoa puhkuen kohti seuraavia harjoituksia. 

Neljäs osakilpailu kilpaillaan eri paikkakunnilla pelataan 11. huhtikuuta.

Kolumni: Hei Rafa, saanko nimmarin?

Roger Federer ja Rafael Nadal ovat tottuneita poseeraajia. KUVA AOP​
Roger Federer ja Rafael Nadal ovat tottuneita poseeraajia. KUVA AOP​

Hei Rafa, voisitko kirjoittaa nimmarin tähän t-paitaan? Hei Roger, voisinko saada tennistossusi? Parhaat tennispelaajat ovat globaaleja supertähtiä, joita seurataan ympäri maailmaa. Kilpailut maksavat kärkipelaajille kuusi- ja jopa seitsemännumeroisia starttirahoja vain saadakseen tarjota faneille parhaan elämyksen ja varmistaakseen lipputulonsa. 

Tennis lajina elää tähtiensä kautta, eikä idolien tärkeys ole epäselvää kenellekään. Tämän kolumnin alun kysymykset ovatkin itse asiassa ATP-turnauksen pukuhuoneessa muiden pelaajien suusta kuultuja. Jopa toiset pelaajat fanittavat Rafael Nadalin ja Roger Federerin kaltaisia oman lajinsa supertähtiä. Huippujen imago on niin vahva, että muutkin pelaajat haluavat antaa ystävilleen ja perheilleen näiden nimmareilla koristeltuja varusteita ja muistoja. Tuntuu siltä, että vain huippujen tekemisten seuraamisella ja fanittamisella on mitään merkitystä.   

Supertähtien ottelut ovat kuitenkin varsinkin kilpailun alkuvaiheessa lähes poikkeuksetta tylsiä seurattavia. Suurin jännityksen kohde on monesti vain se, häviääkö Maria Sharapova ensimmäisessä erässä yhden vai kaksi peliä. Tasoerot ovat jopa Grand Slam –turnausten pääsarjassa niin suuria, ettei ottelun voittajasta ole missään vaiheessa mitään epäselvää niin pelaajille kuin katsojillekaan. 

Televisiokuvissa nähdään harvoin alkukierroksen otteluita, joissa kohtaavat kaksi sijoittamatonta, suurelle yleisölle tuntemattomampaa pelaajaa. Juuri näissä otteluissa nähdään usein kuitenkin kaikista viihdyttävintä kamppailua. Ottelu on kummallekin pelaajalle taistelu toimeentulosta, mahdollisuudesta pelata suurimmissa kisoissa uudestaan ja ylipäätänsä mahdollisuudesta päästä parrasvaloihin. Jokainen otteluvoitto veisi pelaajan lähemmäs suurta menestystä. Kentällä raadetaan ja likoon laitetaan aivan kaikki, sillä vaikka menestymisen saavuttamiseksi vaaditaan äärimmäistä sitoutumista ja kovan työn tekemistä vuodesta toiseen, on käynnissä oleva ottelu aina se ainoa asia, jolla on väliä. Pelissä on valtavasti tunnetta laidasta laitaan, minkä varmasti näkee katsomoon asti. 

Maailmassa on niin paljon uskomattoman hyviä tennispelaajia, että on suorastaan sääli, että televisiossa näytetään aina vain samojen pelaajien otteluita. Vain harvat ymmärtävät, mitä viihdettä Grand Slam –turnausten kentällä 21 on tarjolla. Supertähtien ähkimistä ehtii kuitenkin kuulla ihan tarpeeksi finaalipeleissä.

Harri Heliövaara on entinen tennispelaaja, joka tuntee pukuhuoneiden puheet.​
Harri Heliövaara on entinen tennispelaaja, joka tuntee pukuhuoneiden puheet.​

 

 

Kapteeni Tiilikainen analysoi Monaco-voiton

Suomen kapteeni Kim Tiilikainen summaa Monacon-kaadon ja kääntää katseet kohti heinäkuista Portugalia.

https://youtube.com/watch?v=lgW8MP7C0m8

Matkailu: Maailman idyllisin tennismuseo

Yhdysvaltain Newportin kaupungissa pelattiin 1881 ensimmäiset USA:n mestaruuskisat. Nyt paikka toimii hienona museona, jossa voi yhä myös pelata.

Tennis Hall of Famen nurmikentältä huokuu historia.​
Tennis Hall of Famen nurmikentältä huokuu historia.​

Jokaisen tenniksen ystävän pitäisi vierailla kerran USA:n itärannikolla sijaitsevassa Tennis Hall of Fame –museossa. Newportissa, Rhode Islandin osavaltiossa sijaitseva paikka on täynnä mielenkiintoista tietoa lajin historiasta.

Kokonaisuuden täydentävät upeat nurmikentät idyllisessä ympäristössä, jossa pelattiin Yhdysvaltain ensimmäiset tennismestaruuskisat 1881.

Museosta ja kenttäkokonaisuudesta ei voi aavistaa mitään, ennen kuin astuu kadulla olevasta suuresta oviaukosta sisäpihalle. Sieltä löytyvät museo, seitsemän nurmikenttää sekä vuosisatoja vanhan real tennis -lajin sisäkenttä. Paikalla voi pelata myös krokettia.

Museo kertoo muun muassa ammattilaiskiertueen alkuajoista 1920-luvulta. Silloin vain amatöörinä pelaaminen antoi mahdollisuuden osallistua grand slam -turnauksiin. Sen takia ammattilaiset saivat odottaa vuoteen 1968, ennen kuin pääsivät taas perinteisiin isoihin kisoihin mukaan.

Siihen asti käytännössä vain rikkailla oli varaa pelata esimerkiksi Wimbledonin turnauksessa, koska oli kiellettyä ”liata” tennistä rahapalkinnoilla, kuten USA:n silloinen tennisliitto USLTA asian suorasukaisesti ilmaisi.

Farmarilla kilpailuihin

Ei elämä tennisammattilaisena Amerikan kiertueella mitään leveilyä kuitenkaan ollut. Museossa on farmarimallinen auto, jolla ajan tennissankarit kiersivät kaupungista toiseen. Autosta hypättiin enemmän tai vähemmän suoraan kentälle, ja sitten matka taas jatkui lyhyen hotelliyön jälkeen kohti seuraavaa kaupunkia.

Oma lukunsa klubin ruohokentistä on keskuskenttä, joka jäljittelee brittiläistä tyyliä ja eleganssia 1800-luvulta – ja päihittää britit heidän omassa pelissään. Kenttää ympäröivä päärakennus valmistui 1881. Sitä kutsutaan hämäävästi kasinoksi, mutta paikalla ei ole koskaan ollut tekemistä uhkapelin kanssa.

Rod Laverin tenniskenkämuotia vuodelta 1969.​
Rod Laverin tenniskenkämuotia vuodelta 1969.​

Tuntihinta 120 dollaria

Valmistumisvuonna 1881 Newportin klubilla järjestettiin USA:n tennismestaruuskilpailut miesten kaksin- ja nelinpelissä. Paikalla ei ollut katsomoa, vaan yleisö katseli otteluita joko seisten tai taitettavilla tuoleilla istuen. Kuten kirjailija Will Grimsley myöhemmin kirjoitti, kyseessä oli lähinnä sunnuntai-iltapäivän kesäkutsut.

Nykyään noilla idyllisillä kentillä pelataan miesten ATP-turnaus joka kesä Wimbledonin jälkeen. Muina aikoina kentät ovat kenen tahansa käytössä.

Tuntihinta 120 dollaria saattaa rajoittaa pelihalukkuutta. Sen takia on mahdollista vuokrata kenttä myös puoleksi tunniksi 80 dollarilla, jos kuitenkin haluaa ainutlaatuisen kokemuksen nurmikentällä ja kiehtovan historiallisessa ympäristössä.

USA:n mestaruuskisat miesten osalta pelattiin Newportissa vuoteen 1914 asti. Naiset alkoivat pelata omaa mestaruusturnaustaan 1887 Philadelphiassa. Vasta vuodesta 1968 kaikki viisi kisamuotoa on pelattu yhtä aikaa samassa paikassa. Siitä lähtien pelipaikkana on ollut New York; ensin Forest Hills ja vuodesta 1978 Flushing Meadows.

Näin pääset Newportiin

New Yorkista on helppo tehdä lyhyt yhden, kahden päivän retki Newportiin. Matkaa sinne on Manhattanilta noin 290 kilometriä. Matka taittuu vuokra-autolla suunnilleen neljässä tunnissa. Kesäisin Newportiin kulkee Manhattanilta myös bussivuoroja. Yksi vaihtoehto on ajaa junalla Manhattanilta Kingstoniin, josta pääsee noin 30 kilometrin matkan bussilla tai taksilla Newportiin.

Kirja: Mihin Ruotsin tennismenestys katosi?

​Mats Holm & Ulf Roosvald: När vi var bäst. Om en svensk guldålder. Offside Press AB 2014. 251 s. ISBN: 978-91-85279-33-3​
​Mats Holm & Ulf Roosvald: När vi var bäst. Om en svensk guldålder. Offside Press AB 2014. 251 s. ISBN: 978-91-85279-33-3​

Seitsemän kertaa vuosina 1975-1998 Davis Cupin voittanut Ruotsi hävisi maaliskuun alussa Eurooppa-Afrikan I ryhmän ensimmäisellä kierroksella Itävallalle 2-3 ja joutuu putoamiskarsintaan.
Paras ruotsalainen ATP-rankingissa on juuri ja juuri 200 parhaan joukossa Elias Ymer, kun taas ATP-rankingykkösinä aikanaan olivat kirjan kultapojat, Björn Borg (109 viikkoa), Mats Wilander (20 viikkoa) ja Stefan Edberg (72 viikkoa).
Urheilutoimittajat Mats Holm ja Ulf Roosvald selvittävät kirjassaan, mitkä tekijät nostivat Ruotsin tennismaailman kärkeen ja mikä kulta-ajan päätti. Kirjaa varten tekijät ovat käyneet läpi mittavan lähdeaineiston ja haastatelleet vuosien 2012-14 aikana pelaajakolmikon lisäksi valmentajia ja muita tennisvaikuttajia. Tennistapahtumien rinnalla juoksutetaan kuvaa kunkin ajan Ruotsin yhteiskunnasta.
Kirjoittajat tylyttävät Ruotsin tenniksen olleen vuonna 2014 surkeammalla tolalla kuin vuonna 1970. Ruotsin Tennisliiton nykyisiin yrityksiin lajin nostamiseksi kirjoittajat eivät tunnu uskovan.
Monin tavoin ansiokkaassa kirjassaan Holm ja Roosvald eivät Ruotsin naistenniksestä ja sen tilasta juurikaan mainitse, vaikka Catarina Lindqvist oli WTA-rankingissa kulta-aikoina sentään sijalla 15.
Mistä supertrion tennis sai alkunsa? Borg sai isältä tämän pöytätenniskisoissa voittaman mailan ja alkoi lyödä palloa autotallin ovea vastaan Söderteljessä. Wilander tunki itsenä samalle asfalttikentälle seitsemän, kahdeksan vuotta vanhempien veljiensä kanssa Växjössä, ja Edbergin äiti lähetti poikansa västervikiläisen tennisseuran avointen ovien päivän -tapahtumaan.

Nuorten maajoukkueessa tuoretta intoa

Tennisliiton uudistettu nuorten maajoukkuetoiminta käynnistyi tämän vuoden alussa yhteistyössä Jarkko Nieminen Tennisakatemian (JNTA) kanssa.

Pojat kuuntelivat valmentajaa keskittyneesti Pajulahden alle 12-vuotiaiden leirillä.​
Pojat kuuntelivat valmentajaa keskittyneesti Pajulahden alle 12-vuotiaiden leirillä.​

JNTA vastaa maajoukkuetoiminnan organisoinnista, toteutuksesta ja kehittämisestä tiiviissä vuoropuhelussa Liiton toimihenkilöiden ja huipputennistoimikunnan kanssa. Nuorten maajoukkuetoiminta käsittää neljä osa-aluetta: kansainväliset kilpailumatkat, leirityksen Suomessa ja ulkomailla, harjoitusviikot JNTA:ssa sekä pelaajien henkilökohtaisten valmentajien mentorointi.  

Nuorten maajoukkuetoiminnassa pelaajat on jaettu neljään ikä- ja kolmeen pelaajaryhmään. Ikäluokat ovat alle 12-, 14-, 17- ja 21-vuotiaat. Pelaajat on vastaavasti jaettu huippu-, haastaja- ja tulevaisuusryhmään. Huippuryhmään on valittu pelaajat, jotka ovat jo saavuttaneet menestystä Euroopassa ja ovat korkealla oman ikäluokkansa kansainvälisillä ranking-listoilla.

Maajoukkueen huippuryhmän pelaajat ovat tällä hetkellä Ella Haavisto (-02), Paula Joukanen (-01), Oona Orpana (-01), Peetu Pohjola (-01), Emil Ruusuvuori (-99), Aaro Pöllänen (-98), Patrik Niklas-Salminen (-97) sekä Eero Vasa (-97). Haastajaryhmässä on pelaajia, jotka ovat ikäluokkansa kärkeä Suomessa ja menestyneet jonkin verran kansainvälisissä turnauksissa. 

Kiinni tärkeisiin pisteisiin

Tulevaisuusryhmä on alle 14- ja 17-vuotiaiden ikäluokissa. Tulevaisuusryhmään haettiin ja se on tarkoitettu pelaajille, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä toiminnasta ja joiden tavoitteena on tulevaisuudessa menestyä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tulevaisuusryhmän pelaajilla on mahdollisuus osallistua maajoukkueen mukana määriteltyihin Tennis Europen (Euroopan Tennisliitto, alle 12-, 14- ja 16-kilpailusarjat) ja ITF:n (Kansainvälinen Tennisliitto, alle 18-vuotiaiden kansainvälinen kilpailusarja) järjestämiin alemman tason turnauksiin. Tätä kautta heillä on mahdollisuus ansaita ensimmäisiä ranking-pisteitä ja päästä mukaan junioreiden kansainväliseen kilpailusysteemiin. Tulevaisuusryhmästä kutsutaan myös pelaajia mukaan leiritykseen niin koti- kuin ulkomailla. 

Alle 12-vuotiaissa ei ole erikseen pelaajaryhmiä: maajoukkueeseen on valittu 3 poikaa ja 3 tyttöä. Lisäksi leireille ja kilpailumatkoille kutsutaan muita pelaajia mukaan mahdollisuuksien mukaan. Nuorimpien ikäluokassa leirityksen painotus on vanhempia ikäluokkia suurempaa, missä taas kansainvälinen kilpaileminen muodostaa toiminnan rungon. Tennisliiton huipputennistoimikunta tarkastelee pelaajavalintoja 6 kuukauden välein, milloin on mahdollista tehdä muutoksia molempiin suuntiin. 

Valmentajat yhteistyössä

Kaikilla maajoukkueen ikäluokilla on oma kalenterinsa, joissa on kerrottu tulevat kilpailut ja leirit. Lisäksi kaikilla huippu- ja haastajaryhmiin kuuluvilla pelaajilla on yhdessä henkilökohtaisten valmentajien kanssa laaditut kilpailu- ja kehityssuunnitelmat. Suunnitelmat mahdollistavat yhteistyön henkilökohtaisten ja maajoukkuevalmentajien välillä sekä auttavat pelaajan kehittymisessä mahdollisimman hyvin niin kotiharjoittelussa kuin maajoukkueen tapahtumienkin aikana. 

Ensivaikutelma uudistuneesta maajoukkuetoiminnasta on ollut erittäin positiivinen ja innostunut - tämän kaltaiselle toiminnalle on selvästi tarvetta ja tilausta. Varsinkin kansainvälisissä kilpailuissa entistä useammalla on mahdollisuus maajoukkueen avulla päästä kokeilemaan kykyjään ulkomaille ja toisaalta toteuttaa se kustannustehokkaasti. Tuntuu, että kansainvälisen kilpailemisen kautta pystymme myös tukemaan aiempaa paremmin parhaiden pelaajiemme kehittymistä. 

Maajoukkuetoiminta on ottanut vasta ensi askeleitaan, ja toimintaa pitää koko ajan yrittää kehittää. Miten pystymme tukemaan parhaiden pelaajiemme kehitystä entiskäkin paremmin? Minkälaista toimintaa järjestämme kenellekin? Miten pystymme vastaamaan tulevaisuusryhmän pelaajien, jotka tähtäävät kansainvälisiin ympyröihin, odotuksiin ja tarpeisiin? Miten edesautamme nuorten pelaajien kehittymistä ja ohjautumista kansainvälisille pelikentille? Tässä muutamia kysymyksiä, joihin yritämme löytää vastauksia kuluvan vuoden aikana. Ja vastauksia sekä ratkaisuja varmasti löydämmekin, mikäli henki ja yhteistyö säilyvät yhtä hyvinä kuin tähän mennessä.

Sari ja Micce Mikan tenniskoulussa - Osa 1

Purjehdusmaajoukkueen päävalmentaja ja kansanedustajaehdokas Sari Multala sekä entinen keihäänheittäjätähti ja nykyinen Olympiakomitean asiantuntija Mikaela Ingberg aloittavat tennisharrastuksen lähes nollasta. Mika Hedman johdattaa kaksikon varusteiden valinnasta lyönteihin ja pelitilanteisiin. 

https://youtube.com/watch?v=RCVUxGQKuns

Sari ja Micce Mikan tenniskoulussa - Osa 2

Purjehdusmaajoukkueen päävalmentaja ja kansanedustajaehdokas Sari Multala sekä entinen keihäänheittäjätähti ja nykyinen Olympiakomitean asiantuntija Mikaela Ingberg aloittavat tennisharrastuksen lähes nollasta. Mika Hedman johdattaa kaksikon varusteiden valinnasta lyönteihin ja pelitilanteisiin. 

https://youtube.com/watch?v=89lGE5geUgU

Sari ja Micce Mikan tenniskoulussa - Osa 3

Purjehdusmaajoukkueen päävalmentaja ja kansanedustajaehdokas Sari Multala sekä entinen keihäänheittäjätähti ja nykyinen Olympiakomitean asiantuntija Mikaela Ingberg aloittavat tennisharrastuksen lähes nollasta. Mika Hedman johdattaa kaksikon varusteiden valinnasta lyönteihin ja pelitilanteisiin. 

https://youtube.com/watch?v=3ICHnVB2-fY

Tennis-kausi alkaa MTV Totalissa

Pitkä kuuma tenniskausi alkaa taas MTV Totalin kanavilla. Tervetuloa mukaan tourille, jolla näet kaikki vuoden 2015 merkittävimmät turnaukset suomeksi selostettuina. 90 päivää, 250 ottelua, 600 tuntia. ATP 1000, Davis Cup, Wimbledon - eniten tennistä maailman huipulta MTV Total -paketissa.

ATP ja ITF: Palohälytyksistä ja sateista huolimatta voittoon

Jarkko Nieminen ja Micke Kontinen olivat voitokkaita Davis Cupin alla.​
Jarkko Nieminen ja Micke Kontinen olivat voitokkaita Davis Cupin alla.​

Alkuvuosi on ollut tenniksessä makoisaa seurattavaa suomalaisittain. Henri Kontinen voitti kroatialaisen parinsa Marin Draganjan kanssa Zagrebin sekä Marseillen ATP-turnausten nelinpelit. Zagrebin loppuottelussa kaatui ranskalaisen Fabrice Martin ja intialaisen Purav Rajan muodostama kaksikko 6-4,6-4. Marseillen turnauksen loppuottelussa pari voitti brittiparin Colin Fleming/Jonathan Marrayn 6-4, 3-6, 10-8. Tuolloin ottelun ensimmäisessä erässä Kontinen/Draganjalla oli mahdollisuus syötönmurtoon, kun ottelu keskeytyi palohälytykseen ja pelaajat sekä yleisö komennettiin pihalle.

- Olimme juuri menossa ulos, kun tuli tieto, että se oli väärä hälytys. Meillä oli silloin murtopallo ja onnistuimme kaappaamaan heti breikin. Vaikea sanoa tuliko siitä apua, Kontinen sanoi Helsingin Sanomille.

Viime vuonna Kontinen, 24,  ja Draganja, 23, pelasivat nelinpelien finaaleissa kahdesti, Metzissä ja Baselissa, mutta hävisivät tuolloin molemmat loppuottelut. Baselissa suomalais-kroatialainen pari raivasi tieltään myös yhden maailman kovimmista nelinpelipareista Ivan Dodig/Marcelo Melo

Jarkko Nieminen oli brasilialaisen Andre San kanssa loistovireessä Argentiinassa, Buenos Airesin ATP-turnauksen nelinpeleissä. Upeasti finaaliin tiensä uurastanut kaksikko kaatoi itävaltalaisen Oliver Marachin ja espanjalaisen Pablo Andujarin. Ottelu ratkesi vasta super-tie-breakin kautta 4-6, 6-4,10-7. 

- Vaikka hävisimme ensimmäisen erän, ottelu oli koko viikon paras. Ihan kiva juttu, kun se paras suoritus sattuu finaaliin, sanoo Nieminen Yle Urheilulle puhelimitse.

Ottelu keskeytyi pariin kertaan kuurosateen vuoksi, mutta se ei Nieminen/Sa-kaksikkoa haitannut, päin vastoin.

- Ensimmäisen sadetauon jälkeen mursimme Andujarin syötön heti. Siinä oli niin lyhyt tauko, että sen jälkeen ei lämmitelty uudelleen, joten hän joutui syöttämään kylmiltään. Aloitimme taukojen jälkeen aina hyvin, eli eivät ne meille ainakaan huonoja olleet, jatkaa Nieminen.

Hän on nyt voittanut ammattilaisena viisi ATP-nelinpelimestaruutta.

Micke Kontinen voitti hienosti Espanjassa pelatun miesten $10.000 Futures -kisan. Hän kukisti finaalissa espanjalaisen Ramirez Hidalgon kolmessa erässä 3-6,7-6(2), 6-4. Henrik Sillanpää ylsi finaaliin Egyptissä pelatussa miesten $10.000 Futures -kisassa. Loppuottelussa serbialainen Marko Tepavac oli tällä kertaa parempi lukemin 6-3, 6-2.

Twiitti käyttäjältä @NieminenJarkko

Kaleva Open suomalaisjuniorien juhlaa

Suomalaisjuniorit valtasivat palkintosijat Oulussa pelatussa 14- ja 16-vuotiaiden TE-kilpailussa Kaleva Openissa. Kaksinpelissä sarjavoittoihin ylsivät Ella Haavisto ja Roni Hietaranta, minkä lisäksi suomalaisväriä nähtiin välierissä ja finaaleissa. 

Suomen Ella Haavisto voitti Viron Katriin Saarin 6-4, 6-3.​
Suomen Ella Haavisto voitti Viron Katriin Saarin 6-4, 6-3.​

14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Ella Haavisto putsasi palkintopödyän viemällä nimiinsä sekä kaksin- että nelinpelisarjojen voitot. Kaksinpelifinaalissa ykköseksi sijoitettu Haavisto kukisti Viron Katriin Saarin erin 6-4, 6-3. Samassa sarjassa Lotta Heiskanen ylsi hienosti semifinaaliin, jossa Saar oli parempi kolmessa tasaisessa erässä. Haavisto tuuletti tuplavoittoa voittamalla nelinpelin yhdessä venäläisen Sofiia Likhachevan kanssa. 

Roni Hietaranta ja Otto Virtanen kohtasivat 14-vuotiaiden poikien finaalissa.​
Roni Hietaranta ja Otto Virtanen kohtasivat 14-vuotiaiden poikien finaalissa.​

14-vuotiaiden poikien sarjassa toiseksi sijoitettu Roni Hietaranta vei kisavoiton näytöstyyliin: viidessä pelaamassaan ottelussa lappeenrantalainen ei hävinnyt erääkään. Loppuottelussa Hietaranta kukisti tutun kilpakumppaninsa Otto Virtasen erin 6-2, 6-2. 

16-vuotiaiden sarjoissa pisimmälle suomalaisjunioreista etenivät semifinaaleihin yltäneet Venla Andersson ja Ilari Vesanen. 16-vuotiaiden poikien nelinpelissä voittopokaaleja nostivat kisan päätteeksi kovasyöttöiset Matias Järvi ja Jussi Tiainen.

Davis Cup: "Meillä on todella hyvä joukkue"

Suomi voitti Monacon Eurooppa-Afrikan II-ryhmän ensimmäisellä kierroksella 3-2.
​

 

Isäntämaan kaato varmistui neljännessä ottelussa, kun Jarkko Nieminen kukisti Monacon ykkösmiehen Benjamin Balleret'n 6-1, 6-2, 7-6. Balleret (ATP-ranking 356) piristyi selkeästi kolmannessa erässä ja otti riskejäkin.
- Pelasin kaksi ja puoli erää todella hyvin, ja oli lähellä, että koko ottelu olisi mennyt selvin lukemin. Balleret petrasi selvästi kolmannen erän puolivälissä, kun hänellä ei ollut enää mitään hävittävää, Nieminen (ATP 70) kommentoi.
Hän voitti perjantaina Romain Arneodon kaksinpelissä ja päihitti lauantaina Henri Kontisen kanssa Arneodon sekä Balleret'n nelinpelissä.
- Yli nelituntinen nelinpeli oli henkisesti aika tiukka matsi, kun jokainen erä oli kiikun kaakun. Ei päässyt hengähtämään. Viimeisessä ottelussa minulla oli selkeästi paras energia pelissä. Olen todella tyytyväinen, Nieminen jatkoi.
- Tämä on hieno juttu meille. Nyt iloitaan tästä voitosta.
Suomi kohtaa toisella kierroksella Portugalin, niin ikään vieraissa. Joukkueen kapteeni Kim Tiilikainen arvelee Portugalin valitsevan kotiottelunsa alustaksi massan, jolla se on erityisen vahva.
- On selvä, että Portugalia vastaan emme pääse helpolla, Tiilikainen mietti. 
- Toisaalta Monacon-viikonloppu osoitti, että myös meillä on todella hyvä joukkue. Jarkko Niemisen ottaisi varmasti mikä tahansa maa ilolla tiimiinsä, sillä hän on taitojensa lisäksi erinomainen joukkuepelaaja. Henri Kontinen on vahva nelinpelissä, ja Micke Kontinen ja Henrik Sillanpää kehittyvät kovaa vauhtia. Monacoa vastaan saimme esimakua siitä, mihin tällä joukkueella on mahdollisuudet nousta, Tiilikainen kiitteli.
 
Suomen joukkueessa pelasivat Jarkko Nieminen, Micke Kontinen, Henri Kontinen ja Henrik Sillanpää.​
Suomen joukkueessa pelasivat Jarkko Nieminen, Micke Kontinen, Henri Kontinen ja Henrik Sillanpää.​

 

Raisan roti: Onnistumisia ja kurinpitoa

Raisa Törnroos-Heinonen on Suomen Tennisliiton kilpailupäällikkö.​
Raisa Törnroos-Heinonen on Suomen Tennisliiton kilpailupäällikkö.​

Alkuvuodesta 2015 olemme saaneet nauttia erinomaisesta suomalaisesta menestyksestä kansainvälisillä kilpakentillä. Onnistumisista on nautittu myös kansallisilla areenoilla.

Vahvaa pohjaa koko suomalaisen tenniksen kehittymiselle luo kansallinen kilpailutoiminta. Ensimmäisiä tärkeitä askeleita otamme saadessamme nuoret harrastajat innostettua kilpailemiseen mini- ja miditennistoiminnan kautta. Kilpaileminen muodostuu näin luonnolliseksi osaksi lasten tennisharrastusta. 

Hieno saavutus on ollut se, että vuonna 2014 seurat innostuivat järjestämään Tennisliiton tukemia mini- ja miditenniskilpailuja. Niitä järjestettiin 38, ja osallistujina kilpailuissa oli 970 lasta. Suuri kiitos kaikille järjestäjille!

Kiinnostavia kansallisia huippuotteluita olemme nähneet alkuvuonna monen eri kansallisen kilpailusarjan kautta - Norpe Tennisliigan ratkaisuottelut ovat edenneet, Finnish Tourin, Finnish Junior Tennis Tourin sekä SEB JGP:n vuoden ensimmäiset osakilpailut on pelattu. Kyseisissä kilpailuissa on ollut mukana ihailtavasti kansallinen kärki näyttämässä tenniksen tasoa Suomessa. Tampereen Finnish Tourin osakilpailun voitti miehissä TaTS:n Patrik Niklas-Salminen ja naisissa TaTS:n Tanja Tuomi.

Kilpailutoimikunnan ja hallituksen päätöksillä kilpailutoimintaan on tehty muutamia sääntömuutoksia. 

Käytös kisapaikoilla
Viime aikoina on jonkin verran raportoitu käytösongelmista kilpailujen aikana. Tennisliitto haluaa tähdentää, että kilpailunjohtajat ja valvojat seuraavat tarkasti tapahtumia kilpailun aikana ja puuttuvat tarvittaessa pisterangaistusjärjestelmän kautta pelaajien tai taustajoukkojen toimintaan. Esimerkiksi selkeät tuomitsemisvirheet kuuluvat rangaistusten piiriin (epäurheilijamainen käytös). 

Rangaistuksia kilpailunjohto voi antaa muutenkin kuin istuvana tuomarina. Kilpailunjohtaja tai valvoja voi antaa varoituksia myös seuratessaan ottelua kentän laidalta. Äärimmäisistä ongelmista tulee raportoida Tennisliittoon. Valvonta edellyttää tietenkin riittävää määrää valvojia. Puuttumista epäurheilijamaiseen käytökseen on helpotettu selkiyttämällä nykyistä sääntöä. Nyt säännöissä on eriytetty myös sanallisesti tahallisesti väärin tuomitseminen. 

Harrasteliiga
Tukeaksemme Tennisliiton mission mukaisesti kaiken tasoisten pelaajien harrastamista ja kilpailemista, alkaa ulkokaudella 2015 uusi Harrasteliiga. Harrasteliiga on alueellista toimintaa, ottelut pelataan aikapeleinä ja mukana olevat pelaajat saavat olla ilmoittautumishetken aikaisessa tasoluettelossa korkeintaan C-luokassa. Sarjat ovat sekä miehille että naisille. Lohkovaiheen jälkeen alueen lohkojen voittajat pelaavat alueen mestaruudesta.

​

Harrasteliigan säännöt on nyt hyväksytty ja lisää asiasta voit lukea http://www.tennis.fi/kilpailut/tennisliiga+ja+sarjatennis/harrasteliiga+ulkopelikaudella/. Tervetuloa mukaan oman joukkueesi kanssa!

Sarjatennis
Ulkokaudesta 2015 alkaen pelataan sarjatenniksen kaikilla tasoilla kaksinpelien mahdollinen kolmas erä ottelutiebreakina 10 pisteeseen. Aiemmin pelitapaa on kokeiltu vain Tennisliigassa. Uudistuksella halutaan tehdä otteluista helpommin järjestettäviä ja kilpailutapahtumista tiiviimpiä ja yleisöystävällisempiä.
Muistattehan, että ulkokauden 2015 sarjatennikseen tulee ilmoittautua mukaan viimeistään 10.4.2015!

Miditennistytöt iloitsivat kunniakirjoistaan Laajasalossa.​
Miditennistytöt iloitsivat kunniakirjoistaan Laajasalossa.​

9-vuotiaiden luokat
Sisäkaudesta 2015 alkaen (1.9.2015) tullaan kaikki 9-vuotiaiden luokat pelaamaan miditenniskentällä ja oranssilla pallolla. Suomessa otetaan näin mallia kansainvälisiltä kentiltä, joilla miditennikseen panostamalla on saatu aikaan erittäin hyviä tuloksia. 

Näin nuoret pelaajat pääsevät pelaamaan tennistä heille sopivilla palloilla ja sopivan kokoisella kentällä. Lyöntien tekniikka pysyy paremmin koossa, monipuolista lyöntivalikoimaa on helpompi käyttää ja taktisia kuvioita voidaan ottaa peliin mukaan. Tämän jälkeen on helpompi siirtyä koko kentän haasteisiin. Erinomaisia kokemuksia miditenniksestä saatiin muun muassa Koululaisten mestaruuskilpailuissa. Peli oli erittäin laadukasta!

Mainiota maalis-huhtikuuta kaikille!

Terveisin, Raisa

 

Federer ja Dimitrov: Käyhän se näinkin, kun sen osaa

Roger Federer ja Grigor Dimitrov tekivät Madison Square Gardenin yleisöön lähtemättömän vaikutuksen BNP Paribas Showdownissa.

Valokeilassa: Monaco kohteli suomalaisia ruhtinaallisesti Davis Cupissa

Suomen joukkueessa Monacossa edustivat tyylillä Micke Kontinen, Henri Kontinen, Jarkko Nieminen ja Henrik Sillanpää.​
Suomen joukkueessa Monacossa edustivat tyylillä Micke Kontinen, Henri Kontinen, Jarkko Nieminen ja Henrik Sillanpää.​
Micke Kontinen kohtasi Benjamin Balleret'n joukkuekaverien (yläkulmassa) suojautuessa paahteelta takkien ja pipojen uumeniin.​​
Micke Kontinen kohtasi Benjamin Balleret'n joukkuekaverien (yläkulmassa) suojautuessa paahteelta takkien ja pipojen uumeniin.​​
Monacon ruhtinas Albert II kannusti innokkaasti omiaan yleisön joukossa.​
Monacon ruhtinas Albert II kannusti innokkaasti omiaan yleisön joukossa.​
Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho ja Tennisliiton puheenjohtaja Matti Virtanen jännittivät tasaisia otteluita katsomossa.​
Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho ja Tennisliiton puheenjohtaja Matti Virtanen jännittivät tasaisia otteluita katsomossa.​
Jarkko Nieminen oli kysyttyä kuvausseuraa Monacossakin.​
Jarkko Nieminen oli kysyttyä kuvausseuraa Monacossakin.​
Country Clubin komeilla kentillä on pelattu titteleistä jo lähes sata vuotta sitten.​
Country Clubin komeilla kentillä on pelattu titteleistä jo lähes sata vuotta sitten.​
Pikkulinnut visersivät, että jotkut Suomen kannattajista uskaltautuivat kokeilemaan pelionneaan myös maineikkaalla kasinolla.​
Pikkulinnut visersivät, että jotkut Suomen kannattajista uskaltautuivat kokeilemaan pelionneaan myös maineikkaalla kasinolla.​
Country Clubin lounas auringonpaisteessa oli elämys.​
Country Clubin lounas auringonpaisteessa oli elämys.​
Myös Suomen seuraava Davis Cup -koitos pelataan massakentällä - heinäkuussa Portugalissa.​
Myös Suomen seuraava Davis Cup -koitos pelataan massakentällä - heinäkuussa Portugalissa.​

 

Tähtihetki: Jarkko varmistaa Monaco-voiton

Suomi voittaa! Katso ottelupallo!