Henri Kontinen unelmien vuodesta: "Tennis ei tunnu vieläkään työltä"

Ilo. Taito. Nautinto. Ne ovat jääneet tennisfaneille päällimmäisenä Henri Kontisen supervuodesta mieleen. Minkälaisena ATP-finaalien voittaja, Wimbledon-mestari ja nelinpelin ATP-rankingin seitsemäs näki itse menestyksen vuoden 2016?

TAMMIKUU: Kontinen/Peers aloitti yhteistyönsä voittamalla Brisbanen ATP 250 -kilpailun.

Vuosi sitten joulun jälkeen Australiaan lensi mies, jolla oli kaikki edellytykset odottaa vuodesta 2016 hyvää. Hän oli aloittamassa yhteistyön maailman nelinpelin huippuihin lukeutuvan John Peersin kanssa ja oli itsekin kuudella ATP-kilpailuvoitollaan urallaan erinomaisessa nosteessa.

Tuolloin Henri Kontisella oli kaudelle yksi unelma: pelata ATP-finaaleissa.

- Aloittaessani Johnin kanssa suurin toiveeni, että meillä synkkaisi hyvin ja että voisimme pelata täyden kalenterin. Lontoon finaaleihin pääsy oli itsestään selvä tavoite meille molemmille. Kun kaksi hyvää alkaa pelata yhdessä, niin kaiken järjen mukaan tulosta pitäisi tulla, Kontinen kertoo.

Ja niin sitä tulikin. Kontinen/Peers voitti heti ensimmäisen ATP-kilpailunsa Brisbanessa ja lähti Australian avoimiin hyvässä lennossa. Seuraava kilpailuvoitto antoi kuitenkin odottaa itseään vappuun ja Müncheniin asti.

- Sitouduimme yhteiseen projektiin alusta asti vahvasti. Vaikka meillä oli vaikeutemme, en miettinyt hetkeäkään yhteistyömme lopettamista. John on sanonut ajatelleensa samoin. Meillä oli koko ajan fiilis, että vielä sitä tulosta tulee.

MAALISKUU: Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen pistivät Kittilän Davis Cupissa pystyyn loistavan nelinpelishow'n. Kuva: Matti Viljanen/STL
TOUKOKUU: Kontinen/Peers sinetöi vapun kunniaksi voiton Münchenissä.

Massakenttien kevääseen mahtui tiukkoja tappioita ja ailahteluita, mutta Wimbledonin nurmille pari löysi vahvan vireen. Puolivälierässä Kontinen/Peers taipui vain niukasti ranskalaispari Pierre-Hugues Herbert/Nicolas Mahut’lle 4-6 7-6, 4-6, 6-7.

Sekanelinpelissä Kontinen kiiti voitosta voittoon Iso-Britannian Heather Watsonin parina - ja päätyi tekemään sinivalkoista tennishistoriaa nostamalla ensimmäisenä suomalaisena Wimbledonin mestaruuspokaalin kohti taivasta. Iloisesti pelannut Kontinen/Watson nousi kilpailun lemmikiksi, ja parin on toivottu jatkavan rentoa yhteispeliään muissa Grand Slameissa.

Joko yleisön toiveet toteutuvat Australian avoimissa?

- Olemme vaihtaneet muutaman viestin aiheesta, mutta pisteemme eivät riitä yhdessä sisään. Katson fiiliksen mukaan, pelaanko jonkun muun kanssa sekanelinpeliä vai en, Kontinen sanoo.

HEINÄKUU: Henri Kontinen ja Heather Watson lumosivat yhteispelillään myös prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen. Kuva: Peter van den Berg

Kuuden parin kanssa voittoon

Jos Henri Kontisen kasvot olivat suomalaisille penkkiurheilijoille tutun oloiset jo viime keväänä, niin viimeistään Wimbledonin jälkeen hänet tunnisti Helsingin katukuvassa jokainen. Julkisuus ei ole helppoa miehelle, joka mieluiten olisi yksi muiden joukossa.

Hänelle urheilu on ammatti ja etuoikeus, tunnettuus vain osa työtä.

- Onhan se ihan mahtavaa, että saan tehdä jotain, mistä todella nautin. Tennis ei tunnu vieläkään työltä, Kontinen sanoo.

Wimbledonin jälkeen Kontinen/Peers näytti Hampurin ATP-voitollaan, että kyllä se peli kulkee mainiosti massallakin. Elokuussa Peersin palautuessa Rion olympialaisista Kontinen pelasi Espanjan Guillermo Garcia-Lopezin parina Winston Salemin kovilla kentillä. Tuloksena turnausvoitto.

US Openissa Kontinen/Peersin tie päättyi toiselle kierrokselle, mutta jo seuraavassa kilpailussa Kontinen juhli jälleen voittoa. Hän lähti Pietarin ATP-kilpailuun hallitsevana mestarina ja oli tällä kertaa ykkönen Iso-Britannian Dominic Inglot’n kanssa.

Kaikkiaan Kontinen on yltänyt nelinpelin ATP-kilpailuvoittoon kuuden eri pelaajan kanssa.

- Jos pelaan parin kanssa vain yhden viikon, yhteisen sävelen pitää löytyä nopeasti. Toisaalta uudelle parille on helppoa olla positiivinen, kun alla ei ole yhteistä tappioputkea ja tietää, että yhdessä pelataan vain lyhyt aika. Jos ei suju, niin that’s it, Kontinen pohtii.

- On virkistävää nähdä, miten muut pelaavat, ja samalla arvostukseni Johnia kohtaan vahvistuu. Muistan entistä paremmin, miten hyvä pelaaja hän on.

Eikö ole poikkeuksellista yltää voittoon noin monen eri pelaajan kanssa?

- No joo, ehkä olen saanut kaverit rinnallani pelaamaan hyvin. Minulle eri pelaajien kanssa työskentely on ollut aina helppoa.

SYYSKUU: LähiTapiola Street Tennis -kiertueen kummi Henri Kontinen pääsi jonon jatkoksi pelatessaan lasten kanssa katutennistä Helsingissä.

"Mahdollisuudet vielä parempaan"

Shanghaissa Kontinen selviytyi ensimmäisenä suomalaisena ikinä Masters-turnauksen loppuotteluun. Yhdysvaltalaispari John Isner/Jack Sock oli tuolloin parempi luvuin 6-4, 6-4, mutta Kontinen/Peersin vahvat otteet noteerattiin. Kun kaksikko eteni Pariisin Mastersissa jälleen loppuotteluun, heidän potentiaalinsa tunnettiin.

ATP-rankingin ykköspari Herbert/Mahut pelasi finaalin kotikentällään ja ennakkosuosikkina, mutta niin vain Kontinen/Peers vei voiton 6-4, 3-6, 10-6. Aikajanalle taottiin jälleen suomalaisen tennishistorian uusi merkkipaalu.

Mutta vielä ei ollut juhlan aika, sillä Kontinen/Peers kutsuttiin Lontoon ATP-finaaleihin. Kontista pidettiin nelinpelin loppukauden kuumimpana pelaajana, joka lunasti odotukset ottelu toisensa jälkeen. Hän syötti terävästi, palautti varmasti ja nousi verkolle nälkäisenä. Kontisen pallonkäsittelytaidot ovat ilmiömäiset.

Suomalais-australialainen pari varmisti jo kahden ottelun jälkeen alkulohkonsa voiton ja eteni finaaliin kuin höyryjuna. Se hävisi turnauksen viidessä ottelussa vain kaksi erää.

ATP-finaalien voittoa tuuletti tasapainoinen, onnellinen ja nälkäisenä vuotta 2017 odottava pari.

- Oikeastaan fiilikseni on ihan samanlainen kuin vuosi sitten. Nautin siitä, mitä teen, ja haen ensi vuodelta lisää hyviä tuloksia ja fiiliksiä. Toki olen tyytyväinen tähän vuoteen ja iloinen kehitykseeni, mutta meillä on mahdollisuudet vielä parempaan kauteen, Kontinen sanoo.

MARRASKUU: ATP-finaalien voitto oli Kontiselle ja Peersille yhden unelman täyttymys, mutta lisäsi myös nälkää ensi kaudelle. Kuva: All Over Press

Virkeyttä pienistä breikeistä

Erona vuoden takaiseen on kuitenkin se, että Peers on nyt Kontiselle tuttu mies niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Erilaiset persoonallisuudet ovat löytäneet saumattoman ja sanattoman yhteistyön.

- Nyt ei tarvitse hirveästi pohtia, mitä on luvassa. Meidän ei tarvitse opetella isoja juttuja, vaan keskittyä omaan tekemiseemme. Etsimme uutta valmentajaa, mutta siinäkään ei ole hätää. Mieluummin odotamme tyyppiä, joka kolahtaa.

Pariisissa ja ATP-finaaleissa Kontinen/Peersin tukena oli Suomen Davis Cup -kapteeni Kim Tiilikainen. Australian kilpailuissa paria jeesailee mahdollisesti joku Peersin tuttu.

- Vuosi sitten valmentajan rooli oli tärkeämpi. Toki nytkin yhdestä lisäsilmäparista olisi apua, mutta pärjäämme näinkin.

Reilun kuukauden kilpailutauollaan Kontinen lomaili ja treenasi fysiikkaa.

- On hyvä saada kovempaa kuormitusta ja tehdä pohjatyötä tulevaan kauteen. On myös tärkeää pitää pientä taukoa tenniksestä. Otan kauden mittaankin pieniä breikkejä, jolloin en koske mailaan. Siten mieli pysyy virkeänä koko vuoden.

Kontinen ja Peers aloittavat kauden 2017 Brisbanessa. Sen jälkeen on vuorossa pari näytösottelua Adelaidessa ennen Australian avoimia.

- Toki jokainen pelaaja tähtää maailman ykköseksi, se on selvä. Mutta en usko, että se muuttaisi tekemistäni mitenkään. Pelaisin yhä siksi, että nautin tästä niin paljon.

JOULUKUU: Henri Kontinen ja Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho saivat puolisoineen kunnian edustaa sinivalkoista tennisosaamista Linnan juhlissa.

Kontinen/Peersin ATP Finalsin voiton kohokohdat: 

 

Orpanan ja Heliövaaran SM-juhlaa Tampereella

Oona Orpana vei voiton myös ulkokentillä 2016. Vuoden 2015 sisäkenttien mestari Milka-Emilia Pasanen sai hopeaa.

Oona Orpana ja Harri Heliövaara tuulettivat Tampereen Tenniskeskuksessa paitsi kaksinpelin Suomen mestaruuksia, myös Finnish Tourin voittoa. 

HVS:ää edustava Orpana voitti finaalissa TaTS:in Milka-Emilia Pasasen 7-6 (7-2), 6-3. Tammikuussa 16 vuotta täyttävä Orpana voitti SM-kultaa myös ulkokentillä, joten hän on vuoden 2016 tuplamestari. Orpanan polvi leikattiin vuosi sitten, ja hän pystyi palaamaan kilpakentille vasta loppukeväästä. Tulosta tuli pitkästä tauosta huolimatta heti.

- En olisi uskonut tähän varsinkaan ennen kesän SM-kisoja. Hienoa voittaa molemmat mestaruudet, Orpana sanoi.

- Milka-Emilian rystylyönti on niin hyvä, ettei sille puolelle voinut laittaa palloa lainkaan. Tosi tasainen matsi, varsinkin ensimmäinen erä, Orpana kommentoi finaalia.

Hän tähtää juniorien Grand Slameihin 2017, ja pistejahti jatkuu heti tammikuussa. Orpana pelaa ensimmäisen ITF-turnauksensa Slovakiassa ja jatkaa sieltä Tsekkeihin.

Harri Heliövaara toivoo antaneensa hyvät näytöt helmikuun Davis Cupiin. Eero Vasa sai SM-hopeaa.

HVS:n Heliövaara voitti miesten loppuottelun ÅLK:n Eero Vasaa vastaan 6-2, 6-2. Näin Heliövaara on voittanut yleiset SM-kilpailut kolme kertaa sisä- ja kolme kertaa ulkokentillä.

- Ottelu meni omalta osaltani jopa paremmin kuin odotin. Syöttöni, jonka pitikin toimia, toimi erinomaisesti koko viikon. Onnistuin myös aiheuttamaan Eerolle kiirettä, Heliövaara kuvaili taktiikkaansa.

Heliövaara edusti Suomea molemmissa vuoden 2016 Davis Cup -kohtaamisissa. Mahdollinen maajoukkue-edustus motivoi entistä tennisammattilaista aloittamaan kuukausi sitten tiukan fysiikkakuurin.

- Haluan olla Georgiaa vastaan helmikuun alussa huippukunnossa, mikäli kutsu käy. Toivon mukaan annoin hyvät näytöt SM-kisoissa tarkkailemassa olleelle kapteeni Kim Tiilikaiselle, Heliövaara kertoi.

Hän pelaa ahkerasti Norpe Tennisliigaa, joten pelituntuma on erinomainen.

- Tällä hetkellä teen diplomityötäni ja treenaan, Heliövaara sanoo arjestaan.

Ahti/Ahti kiiri viime hetkillä voittoon ohi Heliövaara/Kailaheimon.

Miesten nelinpelin Suomen mestaruuden voitti Smash-Kotkan veljespari Ville-Petteri Ahti/Valtteri Ahti. Ahdit voittivat Sata-Tenniksen Roope Kailaheimon ja HVS:n Harri Heliövaaran 6-4, 2-6, 10-7. Kailaheimo/Heliövaara johti kymppitiebreakia jo 5-0, mutta Ahdit saivat käännettyä erän voitokseen.

- Emme hätiköineet, vaan luotimme siihen, että sieltä se nousu tulee. Olemme pelanneet vuosien varrella esimerkiksi Tennisliigassa nelinpeliä yhdessä, ja toki oman veljen tuntee muutenkin hyvin. Nuorempana yhdessä pelaaminen meni helposti toisen syyttelyksi, mutta nyt ei enää niin paljon, tyytyväiset voittajat naureskelivat.

Leivo/Timonen voitti naisten nelinpelin finaalissa Orpana/Tuomen ja näin myös SM-kultaa.

Naisten nelinpelin kultamitalit saivat kaulaansa Ella Leivo ja Roosa Timonen. He kaatoivat loppuottelussa Orpanan ja TaTS:in Tanja Tuomen 6-3, 6-3.

- Ihan hyvää peliä meiltä. Keskittymisemme pysyi hyvin kasassa, ei tullut herpaantumisia, Leivo kommentoi.

Sekanelinpelin Suomen mestareiksi kruunattiin TaTS:in sisaruspari Annika Sillanpää ja Henrik Sillanpää.

Tulokset: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=2298

Jo 70 vuoden tennisura - Österdahl ensimmäinen 90-vuotiaiden Suomen mestari

Riihimäellä asuva Lasse Österdahl on pelannut tennistä jo 70 vuotta.

90-vuotiaiden SM-loppuottelun 2016 voitti Österdahl ja kuvassa on toiseksi tullut Nordström Loviisasta.

91-vuotias Lasse Österdahl juhli tänä vuonna Hyvinkäällä historian ensimmäisenä miehenä 90-vuotiaiden sarjan Suomen mestaruutta. Turnaukseen ilmoittautui kolme pelaajaa, joista yksi joutui kuitenkin jättäytymään sivuun aivan viime metreillä ja näin Österdahlille riitti historialliseen mestaruuteen yksi otteluvoitto.

- Ei se nyt kauhean kummoiselta tuntunut, kun osallistujamäärä oli niin vähäinen, Österdahl toteaa vaatimattomasti.

Riihimäellä asusteleva Österdahl aloitti lajin harrastamisen yli 70 vuotta sitten parikymppisenä nuorena miehenä. Vaikka tennis on lajina vanha, ovat miehen uran aikana laji ja sen harrastusolosuhteet Suomessa kehittyneet melkoisesti.

- Silloin, kun aloiteltiin, niin talvisinhan ei ollut mitään mahdollisuutta harrastaa, koska halleja ei ollut. Nykyäänhän joka kaupungissa on tennishalli. Tänne Riihimäelle halli tuli noin 30-40 vuotta sitten. Mailat ovat totta kai muuttuneet vanhoista puumailoista nykyisiin kevyempiin hiilikuituihin ja itse pelissä lyöntien voima on kasvanut merkittävästi, Österdahl listaa.

Nuorempana Österdahlin päälajit olivat jääkiekko ja jalkapallo. Tenniskin on kulkenut mukana pitkään, ja seniorisarjoissa myös menestystä on tullut riittämiin. Hyvinkään Tennisseuraa edustava Österdahl on pokannut mitaleja niin kaksin- kuin nelinpelissä.

- Kaikkiaan niitä (mitaleja) on noin parikymmentä. Kaikki ei ole kuitenkaan mestaruuksia, vaan joukossa on myös hopea- ja pronssimitaleja, Österdahl tarkentaa.

Lasse Österdahl tenniskentällä vuonna 1950.

Nelinpeliä viisikymppisten kanssa

Vaikka ikää on mittarissa yli 90, on Österdahl edelleen viikoittain tuttu näky kentillä. Kerran viikossa mies käy pelaamassa nelinpeliä tutussa porukassa, ja tämän lisäksi myös kaksinpeli kuuluu viikoittaiseen ohjelmaan.

- Tänä aamuna kävin viimeksi pari tuntia pelaamassa 50-60-vuotiaiden miesten kanssa neluria. Omassa pelissä voima ja liikkuminen ovat heikentyneet, mutta hyvin siellä vielä mukana kestää.

Tennis onkin lajina siitä erinomainen, että sen harrastaminen ei katso ikää. Österdahlin mukaan lajin yksilöluonne helpottaa harrastuksen jatkuvuutta.

- Ei tarvitse olla joukkueellista pelaajia, vaan kahdestaankin pystyy harjoittelemaan ja pelaamaan. Lisäksi itse pystyt määräämään oman liikkumisesi, niin se helpottaa.

ATP & WTA: Tennisvuosi 2017 kristallipallossa

Tennislehti ennakoi, ketkä vanhoista suosikeista pitävät pintansa kaudella 2017. Entä ketkä nousevat horjuttamaan kärkiasetelmia?

Kontinen/Peers – Iskun vuosi

Henri Kontinen ja John Peers tekivät vuoden 2016 syksyllä rajun läpimurron nelinpelieliittiin huipentamalla vuoden ATP-finaaliturnauksen mestaruuteen. Selvää on, että vuoden parien listalla neljäntenä päättänyt kaksikko iskee kaudella 2017 kohti Grand Slam -menestystä. Loppuvuodesta löytyi yhteispelin tiiviys, joka auttaa jatkossa myös yksittäisissä otteluissa vaarallisia kaksinpelaajan sisältäviä pareja vastaan. Näiden kanssa Kontisella ja Peersillä oli 2016 alussa yllättäviä vaikeuksia. Nyt he ovat niin kova kaksikko, ettei edes kaksinpelaajien ajoittainen vaarallisuus ole niin suuri tekijä. Ulkotenniksessä suurkisoissa menestyminen on vielä hieman eri asia kuin syksyn hallimeriitit, mutta mitään estettä mihinkään ei ole. Alkava vuosi voi olla Grand Slam -voiton vuosi.

Pysyvätkö Rafael Nadal, Roger Federer ja Serena Williams ensi vuonna nuorempien huippujen vauhdissa? Kuva: All Over Press

Federer & co – Sukupolvi hiipuu

Itsessään Roger Federerin paluu on mielenkiintoinen; mihin iskuun 35-vuotias legenda vielä pääsee kuntoutettuaan kauan polveaan? 80-luvun alussa syntyneistä David Ferrer alkoi selvästi hiipua viime kaudella. Stan Wawrinka voitti edelleen 2016 US Openin, mutta ikää on jo 31 vuotta. Kuinka Serena Williams vielä jaksaa naisten huipulla? Mikä on Bryanien panos nelinpelissä? Myös 1980-luvun toisella puolikkaalla syntyneissä huipuissa alkaa olla 30-vuotiaita, kuten miesten kärkikaksikko Andy Murray ja Novak Djokovic. Silti juuri tulevalla kaudella on vaikea nähdä kenenkään ohittavan heitä. Vieläkö Rafael Nadal pystyy palaamaan suurvoittajaksi? Merkit sellaisesta tasaisuudesta eivät ole vahvoja.

Zverev ja kumppanit – Nuorten nousu

Edellisellä nuorten pelaajien polvella on kestänyt kauan nousta aivan kärkeen: Milos Raonic nousi tänä vuonna sijalle kolme vasta 25-vuotiaana. Alexander Zvereviltä, Dominic Thiemiltä, Lucas Pouillelta, Nick Kyrgiosilta ja kumppaneilta voisi odottaa 2017 aiempaa selkeää huipulle nousua. Joku tästä porukasta kamppailee takuulla jo Grand Slamien kärkisijoillakin.

Kerberin valta – Haastajia riittää

Koko tenniksen fyysistä kehitystä urheilulajina kuvastaa se, kuinka Andy Murray, 29, ja Angelique Kerber, 28, nousivat miesten ja naisten maailman ykköseksi poikkeuksellisen myöhäisellä iällä. Kummaltakin kysytään uudella kaudella paljon, jotta asemat myös säilyvät. Kerber kokee naisissa mielenkiintoista haastajien painetta. Serena Williamsin ohella takana on Ranskan avoimet 2016 voittanut Garbine Muguruza ja lukuisia huipulle nousseita pelaajia, joilta puuttuu vielä Grand Slam -voitto. Agnieszka Radwanska, Simona Halep, Dominika Cibulkova, Karolina Pliskova, Madison Keys ja vastaavat haastajat tarkoittavat puhtaasti kilpailun kannalta erittäin kovaa vuotta 2017.

Maria Sharapova on jo palannut näytösotteluihin. Kuva: All Over Press.

Sharapova palaa – Konna vai sankari?

Kevään mittaan nähdään dopingpannastaan vapautuvan Maria Sharapovan paluu kentille. Tennis ei ole kokenut vastaavan supertähden paluuta parrasvaloihin dopingin jälkeen. Sponsorit ja osa mediasta on käryn jälkeen suhtautunut Sharapovaan edelleen sankarina. Osa ei silti tule koskaan enää hyväksymään häntä aukottomasti. Tuskin silti nähdään mitään yleisurheilun ja Justin Gatlinin kaltaista ristiriitaa. Suhtautumisessa on puolensa ja puolensa.

Anna joululahjaksi tennisharrastus - keräys vähävaraisille lapsille käynnissä

 

Henri Kontisen Pariisin Masters-turnauksessa käyttämä maila kaupattiin 6 500 euron hintaan.

Suomen Tenniksen Tukisäätiö ja Suomen Tennisliitto avasivat jo kymmenettä kertaa järjestetyssä hyväntekeväisyystapahtumassa, Tennisgaalassa, keräyksen vähävaraisten lasten tenniksen harrastustoiminnan hyväksi.

Lasten liikunnan lisääminen on yksi Tennisliiton painopisteistä.

- Tennis on harrastus, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittyä niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin. Laji haastaa pelaajan monella tasolla, mutta tarjoaa samalla onnistumisen kokemuksia. Tennis yhdistää ja luo elinikäisiä ystävyyssuhteita. Suomen Tenniksen Tukisäätiö ja Suomen Tennisliitto yhdessä haluavat tarjota näitä mahdollisuuksia jokaiselle lapselle ja nuorelle, Tukisäätiön puheenjohtaja Pekka Ojanpää sanoo.

Keräys avattiin perjantai-iltana 11. marraskuuta ja se jatkuu vuoden loppuun saakka. Ensimmäisten lahjoittajien joukossa oli Jarkko Nieminen.

- On hienoa, että keräyksestä saadun tuoton avulla tenniksen voivat aloittaa myös sellaiset lapset, joiden perheillä ei olisi muuten ehkä varaa liikuntaharrastukseen, Nieminen kertoo.

Tukisäätiö tuplaa keräystuoton

Nelinpeliässä ja Tennisliiton Street Tennis -kummi Henri Kontinen lahjoitti huutokaupattavaksi Pariisin Masters-kilpailun loppuottelussa käyttämänsä tennismailan. Se myytiin 6 500 eurolla.

- Ideana on, että Tenniksen Tukisäätiö tuplaa omalla panoksellaan keräystuoton. Jos lahjoituksia kertyisi tämän vuoden loppuun mennessä esimerkiksi 10 000 euroa, lahjoittaa säätiö lapsille tennistunteja samalla summalla potin ollessa näin huimat 20 000 euroa, Ojanpää kertoo.

Kaikkiaan Tennisgaalan arpamyynnistä ja huutokaupasta kertyi 30 000 euron summa hyväntekeväisyyteen.

Viime kesänä SATO tarjosi yhteistyössä Suomen Tennisliiton kanssa tennisleirin, jolla SATOkodeissa asuvat lapset pääsivät maksutta tutustumaan lajiin. Jokainen leiriläinen sai muistoksi oman tennismailan ja leiripaidan.

Tennisliiton suosittu LähiTapiola Street Tennis -kiertue vieraili puolestaan keväällä 2016 yli 100 koulussa ja 42 paikkakunnalla ympäri maan. Kaikkiaan tennistä pääsi kokeilemaan lähes 20 000 koulu- ja päiväkoti-ikäistä lasta.

Lahjoitukset tilisiirrolla Tukisäätiön tilille Nordea FI89 1299 3000 1035 33, tekstikenttään ”Vähävaraisten tenniksen tukemiseen”.

Kiitos lahjoituksestasi!

TENNIKSEN TUKISÄÄTIÖN MYÖNTÄMÄT STIPENDIT (LAHJAKKAAT JA KANSAINVÄLISESTI MENESTYNEET PELAAJAT): Patrik Niklas-Salminen 9 000€, Tiina ja Jukka Roihan stipendi, Eero Vasa 5 000€, Heikki Sirkan muistorahasto, Ella Haavisto 6 000€, Naistoimikunnan stipendi, Oona Orpana 9 000€, Markku Piirtolan stipendi, Otto Virtanen 9 000€, Markku Piirtolan stipendi, Emil Ruusuvuori 10 000€, Devco-stipendi (vastaanotti Eva Ruusuvuori), Roni Hietaranta 7 000€, Yritysstipendi, Laura Hietaranta 4 000€, Yritysstipendi, Patrick Kaukovalta 5 000€, Säätiön stipendi. Kuva: Heidi Koivunen/STL
Jarkko Nieminen rohkaisi vuosi sitten paralympiapelaaja Taneli Tenhusen palaamaan kilpakentille. Tennisgaalassa Nieminen tuki Tenhusen uraa taloudellisesti huutokauppaamalla Roger Federerin nimikirjoituksella varustetun kuvataulun. Kuva: Heidi Koivunen/STL

Tenniksen Tukisäätiö

• Säätiö perustettiin vuonna 1998, kun Tennistuki ry:n ja Suomen Tennisliiton juniorirahaston pääomat yhdistettiin.

• Säätiön peruspääoma on 250 000 euroa (1 500 000 markkaa)

• Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea tennisharrastusta, tennisurheilua ja erityisesti junioritoimintaa Suomessa.

• Säätiön perustoimintaan kuuluu varainkeruu ja nuorten pelaajien tukeminen.

• Varainkeruuta säätiö tekee sijoitustoiminnalla, vuosipäivälahjoituksin, sekä yritys- ja yksityishenkilöiden lahjoitusten avulla.

• Stipendejä säätiö myöntää vuosittain kansainvälisesti menestyneille, lahjakkaille pelaajille.

• Toimintansa aikana säätiö on jakanut yhteensä yli 550 000 euroa nuorille pelaajille.

• Lisätietoja säätiön toiminnasta Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purholta, 040 523 1797 teemu.purho@tennis.fi.

Finnish Tourin palkintorahat kasvavat kaudelle 2017: "Tämä on ainoa oikea steppi"

Harri Heliövaara voitti miesten Finnish Tourin 2016. Oona Orpana oli naisissa paras. Kuva: Heidi Koivunen/STL

Harri Heliövaaran kalenterissa 2017 on punakynällä merkattuna seitsemän viikonloppua. Finnish Tourin osakilpailut kiinnostavat entistä ammattilaispelaajaa aiempaa enemmän, koska palkintosummat nousevat niissä merkittävästi, yli kaksinkertaisiksi 2016 verrattuna.

- Tämä on todella hienoa asia, FT nostaa selvästi profiiliaan, Heliövaara sanoi sisäkenttien SM-kisojen alla.

Miesten puolella yksittäisen FT-kisan voittaja saa 2 000 euroa ja naisten puolella 1 000 euroa (SM-kisoja lukuun ottamatta, niissä palkintorahat yhtä suuret kuin miehillä). Esimerkiksi miesten 15 000 dollarin Futures-ammattilaiskisan voittaja saa noin 2 000 euroa eli FT nousee kertaheitolla pienten ammattilaiskisojen tasolle voittajan kuittaamissa rahoissa.

Lisääntyneen palkintorahan lisäksi kisojen määrä nousee yhdellä verrattuna vuoteen 2016. Ensi vuonna kisoja pelataan seitsemän, joista kaksi on SM-kisoja.

Lisääntynyt palkintoraha kotimaassa antaa mahdollisuuden rahoittaa omaa harjoittelua.

Nuori pelaaja voi ammattilaisuransa alussa rakentaa kilpailukalenteriaan ja budjettiaan enemmän kotimaisten kilpailujen varaan.

- Esimerkiksi nuori voisi pelata vuodessa 15 kisaa ulkomailla ja 15 kotimaassa. Jos pysyt kansallisella tasolla vähän pidempään, olet valmiimpi kansainvälisiin koitoksiin, Heliövaara sanoi.

Heliövaaran oma ammattilaisura vei hänet parhaimmillaan sijalle 194. Nyt 27-vuotiaana hän on edelleen erinomainen mittatikku ammattilaisurasta haaveilevalle nuorelle pelaajalle, kuten Tampereen sisä-SM-kisojen tuore voitto osoitti.

Jos pysyt kansallisella tasolla vähän pidempään, olet valmiimpi kansainvälisiin koitoksiin.

Harri Heliövaara

 

Liitto maksaa kolmanneksen

Tennisliitto tavoittelee FT:n kisoihin myös aiempaa enemmän tasokkaita ulkomaalaispelaajia.

Esimerkiksi miesten kaaviossa voi olla jopa kahdeksan ulkomaalaista mukana.

- Tätä kautta saamme entistä kovempia otteluita, ja se on tavoitteemme. Tämä on ainoa oikea steppi ottaa, Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho sanoi.

Kisoja on myös pyritty rytmittämään hyvin ulkomaalaisten kannalta. Ajatuksena on esimerkiksi se, että Suomessa pelattavan Futures-ammattilaiskisan jälkeisellä viikolla olisi Finnish Tourin kisa.

- Seurat ovat lähteneet tähän FT:n profiilinnostoon todella hienosti mukaan. Esimerkiksi Vaasassa Seppo Itänen on järjestänyt pelaajille jopa majoituksia, Purho kiitteli.

Liitto maksaa palkintopotista kolmanneksen, järjestävät seurat sponsoreineen loput.

Masters harkinnassa

Monille pelaajille FT:n kehitys on erinomainen asia. Tosin koviin kansainvälisiin koitoksiin pyrkivät junioripelaajat joutuvat jättämään houkuttelevammaksi muuttuvan FT:n melkein kokonaan väliin.

Esimerkiksi Emil Ruusuvuori lähtee heti vuodenvaihteen jälkeen maailmalle, muun muassa pelaamaan uransa ensimmäistä Grand Slam –turnausta Australiaan. Kauden mittaan FT:n kisat saattavat hänen kaltaisessaan tapauksessaan jäädä muutamaan.

Liitolla on vielä suunnitelmia kehittää Finnish Touria.

- Jonkinlainen vuoden lopun Masters-kisa on harkinnassa. Siihen pitäisi löytää hyvä pelipaikka ja -formaatti, Purho mietti.

Finnish Tour on oiva tapa päästä kokeilemaan tasoaan ammattilaiskilpailussa, sillä jaossa on villejä kortteja kotimaassa järjestettäviin ITF Futures -turnauksiin.

Tennisgaala 10 vuotta - katso videolta huippuhetket 2016

Suomen Tenniksen Tukisäätiön ja Suomen Tennisliiton järjestämä Tennisgaala 2016. #tennisgaala #finnishtennisawards

U10-seurat esittelyssä: Hyvinkään Tennisseura

Tennisliitto käynnisti vuoden 2016 alussa kehityshankkeen alle 10-vuotiaiden lasten tennistoimintaan. Tavoitteena on saada lajin pariin lisää harrastajia, kehittää seurojen ohjatun harjoittelun laatua sekä ohjata lapsia kilpatennikseen. Kaksivuotiseen hankkeeseen valittiin yhdeksän pilottiseuraa eri puolilta Suomea. Jokainen hankkeessa mukana oleva seura tullaan esittelemään Tennislehden juttusarjassa. Tavoitteena on samalla jakaa hyviä käytäntöjä. Viidentenä vuorossa on Hyvinkään Tennisseura.

Hyvinkään Tennisseura aktiivinen niin kilpa- kuin harrastetenniksessä

Hyvinkään Tennisseura on perustettu vuonna 1960. Seuran jäsenmäärä on yli 400 ja se on kaupungin asukasmäärään suhteutettuna Suomen kymmenen suurimman tennisseuran joukossa. HyTS on vuosien saatossa kasvattanut monia menestyneitä kilpapelaajia. Heistä ehkä tunnetuin on tällä hetkellä ATP-listalla sijan 130 tuntumassa oleva, Sveitsiä nykyisin edustava Henri Laaksonen. HyTS on myös saanut tunnustusta järjestämistään kilpailuista. Kansallisten arvokilpailuiden lisäksi seura on jo kolmena peräkkäisenä kesänä järjestänyt miesten 10 000 dollarin ammattilaiskilpailun, joka kulkee nimellä WIP Tennis Open - Hyvinkää.

Kilpatenniksen lisäksi seura tarjoaa toimintaa myös harrastemielessä pelaaville lapsille ja aikuisille. Uutena panostusalueena on alle 10-vuotiaiden lasten toiminta, johon seura on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää seuratukea. Ministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten harrastemahdollisuuksia. Seuratukihanke sopii hyvin yhteen Tennisliiton vetämän U10-kehitysohjelman kanssa.

- Kun viime syksynä Tennisliiton U10-kehitysohjelmaan haettiin pilottiseuroja, oli mukaan lähteminen selviö, kertoo seuran johtokunnassa valmennusasioista vastaava Toni Rintala.

Ville Tuomi vastaa HyTS:in U10-toiminnasta.

Valmennustoiminnassa olevien U10-pelaajien määrä kolminkertaistunut

Hyvinkään Tennisseuralla on kuluvalla talvikaudella noin 80 viikoittaista valmennustuntia, ja ohjatussa harjoittelussa on mukana yhteensä noin 180 pelaajaa. Heistä yli 80 on alle 10-vuotiaita. U10-toiminta on jaettu kolmeen osaan. Ensikosketuksensa lajiin lapset saavat tenavatenniksessä, jossa 2-4-vuotiaat tutustuvat ohjatusti mailaan ja palloon yhdessä oman vanhempansa kanssa. 5-7-vuotiaille on tarjolla minitennisryhmiä. Tänä syksynä perustettiin uutuutena 8-10-vuotiaiden miditennisryhmiä, jotka ovat osoittautuneet todella suosituiksi. Tenava-, mini- ja miditenniksessä harjoitellaan 1-3 kertaa viikossa. Pääosa sisäkauden harjoituksista pidetään Torikadun Liikuntakeskuksessa.

HyTS:n U10-toiminnan kehittämisestä ja käytännön toteutuksesta vastaa pitkään itsekin tenniksen kilpakenttiä kiertänyt Ville Tuomi. Valmennusuransa hän aloitti Helsingissä, mutta palasi kasvattajaseuraansa Hyvinkäälle noin vuosi sitten, kun hänelle tarjottiin U10-toiminnan vastuutehtäviä. Tuomen mukaan on tärkeää suunnitella harjoitukset niin, että toimintaa on riittävästi ja energisimmätkin jaksavat keskittyä. Treeneissä hyödynnetäänkin monipolisia harjoitteita ja hauskoja leikkejä, jotka edistävät tenniksessä vaadittavien taitojen oppimista.

Seuran U10-toiminnassa mukana olevien lasten määrä on tänä syksynä noin kolminkertainen verrattuna vuoden takaiseen. Yhtenä tärkeimpänä syynä määrän lisääntymiseen Tuomi pitää sitä, että lapset ovat viihtyneet ja kertoneet siitä eteenpäin kavereilleen. Valmennustoiminnassa on hyvä henki, vanhemmilta on tullut hyvää palautetta, eikä lopettaneita ole juuri lainkaan, komppaa seuran päävalmentaja Mikko Järvenpää. Lisäksi edullinen hinta sekä kevään ja kesän aikana järjestetyt ilmaiset harjoitukset ovat tuoneet uusia harrastajia.

Johtokunnan jäsen Rintala muistuttaa myös energisen valmentajatiimin merkityksestä. Seurassa on totuttu siihen, että valmennuksen laatu on korkea, ja siitä pitävät huolen Tuomen ja Järvenpään lisäksi valmennuspäällikkö Antti Laitinen sekä pari tuntiohjaajaa.

Intoa ja iloa on riittänyt Hyvinkään U10-toiminnassa.

Seuratuen avulla edulliset valmennusmaksut

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratuen avulla käynnistetyn U10-projektin piirissä olevat kerran viikossa harjoittelevat lapset maksavat harjoittelusta koko kuusitoista viikkoa kestävältä syyskaudelta yhteensä 80 euroa. Kaksi kertaa viikossa harjoittelevilla syyskauden hinta on 112 euroa ja kolme kertaa viikossa pelaavilla 144 euroa. Hintaa ei siis kerry kuin muutama euro tuntia kohden.

Valtion myöntämä seuratuki päättyy vuoden 2017 lopussa. Seuratukihankkeen yhtenä tavoitteena on löytää uusia ratkaisuja kustannustason pitämiseksi pysyvästi alhaisena. Oman panoksensa tähän tuovat seuran yhteistyökumppanit. WIP Tennis Openin ja seuran muiden yhteistyökumppaneiden kanssa on pääsääntöisesti sovittu tuen kanavoitumisesta lasten ja nuorten harrastetoiminnan tukemiseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka maksuihin tulisi hankkeen päätyttyä pieniä korotuksia, hinnat ovat vielä todella kilpailukykyisiä verrattuna esimerkiksi yksityisiin liikuntapalveluita tarjoaviin yrityksiin.

Seuratukihankkeen myötä HyTS on perustanut U10-toiminnan kehitystyöryhmän, jossa on mukana myös lasten vanhempia. He saavat antaa omia ideoitaan valmennustoiminnan ja varainhankinnan kehittämiseksi sekä valmennusmaksujen pitämiseksi kohtuullisina. Vanhemmat ovatkin esimerkiksi ehdottaneet, että he voivat olla apuna harjoitusten ohjaamisessa. Päävalmentaja Järvenpään mukaan vanhempien mukana olo työryhmässä on luonut hyvää yhteishenkeä ja auttanut myös vanhempia ymmärtämään, mistä maksut koostuvat.

Tennis tutuksi koulujen välisten kilpailuiden ja ilmaisten harjoitusten avulla

HyTS on jo usean vuoden ajan järjestänyt Hyvinkäällä keväisin pelattavia koulujen välisiä tenniskilpailuita, joihin saavat osallistua 1-4-luokkien oppilaat. Viime keväänä alkukilpailuja pelattiin kolmellatoista koululla ja mukana oli lähes 900 oppilasta. Kunkin alkukilpailun parhaat eli yhteensä noin 250 lasta kutsuttiin Torikadun Liikuntakeskukseen loppukilpailuun. Siellä parhaiten menestyneet pääsivät ilmaiseksi mukaan seuran kesäleireille.

Koulujen välisen kilpailusarjan avulla suuri määrä lapsia pääsee kokeilemaan tennistä. Se tuo erityisesti pitkällä aikavälillä lisää harrastajia seuraan. HyTS:ssä on kuitenkin viime aikoina pohdittu myös sitä, miten lapset saataisiin kokeilujen jälkeen entistä tehokkaammin jatkamaan lajin parissa. Viime keväänä ja kesänä seura järjesti alle 10-vuotiaille ilmaisia harjoituksia. Niin sanottua ekatennistä markkinoitiin lehti-ilmoituksella, sosiaalisessa mediassa ja suoraan kouluille. Ilmaisiin harjoituksiin osallistui yhteensä noin 40 lasta, ja heistä osa jatkoikin seuran toiminnassa.

Seurassa kannustetaan myös kilpailemaan

Hyvinkäällä on viime aikoina keskusteltu myös siitä, miten voitaisiin edistää pelaajien osallistumista kilpailuihin. Kilpaileminen ei ole tärkeää menestyksen vuoksi vaan sen takia, että se tukee tennistaitojen oppimista. Seura on harkinnut oman tiimin perustamista niille, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan kansallisiin kilpailuihin. Ensimmäinen tavoite on kuitenkin saada kaikki valmennuksessa olevat mukaan seuran omaan lohkokilpailusarjaan, jota seura on pyörittänyt jo useamman vuoden ajan.

Tänä syksynä HyTS aloitti lohkokilpailusarjan osalta yhteistyön Tuusulan Tennisseuran kanssa ja sarja laajeni Tuusulaan. Yhteisessä sarjassa pelataan talvikauden aikana kahdeksan osakilpailua, joista puolet on Hyvinkäällä ja puolet Tuusulassa. Kauden päättää Masters-lopputurnaus. Kaikissa osakilpailuissa on neljä eri luokkaa; minitennis ja miditennis sekä koko kentän peli vihreällä ja täysikovalla pallolla. Lohkokilpailusarjaan saavat osallistua myös muut kuin HyTS:n ja TTS:n jäsenet. Siinä on syksyn aikana ollut mukana jo 50-60 pelaajaa.

Päävalmentaja Järvenpää pitää haasteellisena sitä, että kilpaileminen on usein melko kallista. Koko viikonlopun kestävät kilpailut ja matkustaminen ympäri Suomea syövät vanhempien kukkaroa. Ongelmana on myös se, että osalle pelaajista tulee kilpailuissa ainoastaan 1-2 ottelua, kun taas toisille niitä tulee paljon enemmän. Vastauksena tähän ovat uudenlaiset peliformaatit sekä lähialueen yhteistyö, jota voidaan kehittää HyTS:n ja TTS:n näyttämän mallin mukaisesti.

Pelaajan polku kehitteillä

Seura haluaa pitää lapset mukana toiminnassa myös sen jälkeen, kun he ovat täyttäneet 10 vuotta. Tähän tähtää juuri aloitettu U12-projekti, jossa kehitellään keinoja tarjota vastaavaa edullista toimintaa myös yli 10-vuotiaille. Vuonna 2018 U12-malli on sitten jo täysillä toiminnassa, kertoo valmennusjaoksen vetäjä Rintala. Hänen mukaansa tavoitteena on luoda selkeä pelaajapolku ja edullinen hintataso tennisharrastuksen jatkamiseksi. Myöhemmin pelaajan polkua on tarkoitus laajentaa vielä U15-projektin muodossa.

Harrastajamäärien kasvu ja toiminnan hyvä meininki on pantu merkille myös johtokunnassa. Seuran puheenjohtaja Jukka Tuomi iloitsee siitä, että lasten määrä hallilla on noussut merkittävästi ja sen myötä vilpitön liikunnan ilo huokuu hallilla aivan uudella tavalla.

Hyviä käytäntöjä:

  • Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama seuratukihanke
  • Lasten vanhemmat mukana toimintaa kehittävässä työryhmässä
  • Hyvinkään koulujen välinen kilpailusarja
  • Lohkokilpailusarja yhdessä Tuusulan Tennisseuran kanssa

Raisan roti: Tarvetta ja kysyntää 9-vuotiaiden kilpailuille

Mini- ja miditenniksessä kilpailujen määrä on kasvanut selvästi viimeisen kahden vuoden aikana. Seurat ovat alkaneet aktiivisesti järjestää sisäisiä kilpailuja näille kohderyhmille. Toiminnan hyvänä jatkumona toimii alueellinen Tykkimäki Mini- ja miditennis Tour. Esimerkiksi marraskuun osakilpailuviikonloppuna Tykkimäki Tourilla pelasi 200 lasta. Tämä on upeaa!

Myös 10-vuotiaiden luokat ovat vakiinnuttaneet asemaansa kilpailukalenterissa. Vihreät pallot ovat jo selviö kaikille tenniksen parissa työskenteleville. Sen sijaan 9-vuotiaiden kansallisten kilpailujen määrän suhteen olen hieman huolissani. Reilun vuoden verran nämä luokat on pelattu kansainvälisen mallin mukaisesti oranssilla pallolla ja pienemmällä kentällä. Kilpailunjärjestäjät ovat viestittäneet, että näitä luokkia on haastava järjestää. Rajojen muokkaaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Lisäksi kilpailun alkupolulla olevat pelaajat ja heidän vanhempansa vaativat opastusta. Pelaajan kehittymisen kannalta tarve näille kilpailuille on kuitenkin suuri!

Lo-Te:n rajojen merkkausvinkit massakentille: Lohjalle on teetetty midikentäntakarajat, jotka asennetaan massakentälle viidessä minuutissa, kun 9-kisat alkavat. Kyseessä on kaksiosainen metallilaatta, johon on hitsattu noin 10 senttimetrin piikit, jotta se pysyy massalla paikallaan. Lohjalla on varustus neljälle kentälle. Niitä saa halutessaan lainata!

Lassi Nykäsen kokemuksia 9-kisan järjestämisestä

Smash-Espoon Lassi Nykänen järjesti ensimmäiset 9-kisansa Olarissa 7-9.10.2016. Mukaan mahtui 16 pelaajaa, ja kilpailu pelattiin lohkoissa lyhennettyinä otteluina. Kilpailu oli täynnä jo kolme viikkoa ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Kaukaisin osallistuja oli Rovaniemeltä. Harmillista oli se, että kaikki oman seuran pelaajat eivät mahtuneet mukaan. Osallistujien taso oli vaihteleva – mukana oli sekä ensikertalaisia että yli vuoden kisanneita.

Nykänen rajasi kentät valmiiksi 5 senttimetriä leveällä teipillä. Kenttien tekemiseen meni yksin tehtynä tunti aikaa. Rajat pysyivät hyvin kiinni perjantaista sunnuntaihin. Samalla pelattiin myös P11-luokkaa. Teippirajaukset eivät pahasti haitanneet 11-luokan pelaajia. Normaalisti 9-luokassa tulisi laskea verkkoa. Koska kisassa pelattiin myös toista luokkaa, pelattiin molemmat täyskorkealla verkolla.

P9-kilpailu käynnissä Olarissa.

Lassi Nykänen jakaa kilpailunjärjestäjille omia hyviä kokemuksiaan, sillä pelaajat ovat kilpataipaleen alkuvaiheilla:

  • Kaaviot ja ottelujärjestys ovat erityisen isolla seinällä.
  • Pistelaskujärjestelmä on selkeästi esillä ja tästä muistutetaan pelaajia kentälle mennessä.
  • Jokaiselle pelaajalle jaetaan kirjallinen ohje kilpailemisesta ja käyttäytymisestä.
  • Vanhemmille teroitetaan, että kentille menevät vain pelaajat. Vanhemmat eivät puutu ottelun kulkuun.
  • Kilpailunjohtajan pitää olla valmiina auttamaan pistelaskussa. Erityisesti tie-break on pelaajille vieras.

Kilpailunjohtajana ja valmentajana Lassi Nykänen näkee 9-vuotiaiden luokat erittäin tärkeinä kilpailemisen aloittamisen kannalta. Kenttä on sopivan kokoinen täysipainoiseen tennikseen. Tämä on ensiarvoisen tärkeää pelin kehittymisen kannalta. Kilpailemisesta pitäisi muodostua motivoiva, kehittävä ja positiivinen kokemus!

Lassi Nykänen aikoo jatkossakin järjestää 9-vuotiaiden luokkia. Lokakuun kokemuksen myötä ajatuksissa on herännyt seuraavia kehitysideoita.

  • Oman seuran pelaajille kiintiöidään osa paikoista.
  • 9-vuotiaiden luokan tulisi kestää vain kaksi päivää.
  • 9-vuotiaiden luokka pelataan tietyllä kentällä jotta verkon laskeminen on mahdollista.
  • Kentän laidoille pyritään saamaan kentänvalvojia avuksi. Heidän tehtävänään on auttaa ongelmatilanteissa, ei toimia tuomareina.
  • Pelaajat olisi hyvä jakaa rankingin mukaan kahteen kaavioon luokan sisällä. Näin kaikki saavat tasollisesti mielekkäämpiä otteluita.
  • Ottelut pelataan kenties yhteä eränä kahdeksaan, tilanteessa 7-7 tie-break.
Kirjoittaja on STL:n kilpailupäällikkö.

 

Henri Kontinen & LähiTapiola Street Tennis

LähiTapiola Street Tennis -kiertueen kummipelaaja Henri Kontisen rakkaus tennikseen syttyi jo pikkulapsena. Nyt hän innostaa koululaisia ja päiväkotilapsia ympäri Suomen tämän monipuolisen ja hauskan lajin pariin. Katso videolta, miten helposti pääset pelin alkuun ja kuuntele, miten Wimbledon-voittajan oma ura lähti käyntiin. #lähitapiola #tennisfi

https://youtube.com/watch?v=1iQAa17j9SQ

Kirja: Tilitystä linjalta

Eileen Edwards: On the Line. A story of a family of tennis officials. New Generation Publishing. London 2016. 498 s. ISBN 978-1787191280


Aina ei saa sitä, mitä tilaa, mutta joskus saa paljon enemmänkin. Britti Eileen Edwardsin lokakuussa julkaistua kirjaa ”On the Line” esittelevät lauseet lupasivat kertomuksen kokonaisesta tennisperheestä, äidistä ja hänen kolmesta lapsestaan, tennistoimitsijoina Britanniassa.
Tämähän herätti kiinnostuksen; miten brittitennis rekrytoi ja kouluttaa linja- ja tuolituomareitaan ja miten tehtäviä jaetaan koulutettujen tuomareiden kesken.
Edwards on intohimoinen tennisfani, joka neljän lapsen jälkeen hakeutui tuomarikoulutukseen. Hän eteni nopeasti brittien tennistuomariorganisaatiossa. Edwards on pitänyt tarkkaa kirjaa, lähes päiväkirjatyyliin, kokemuksistaan vuosien 1987 ja 2012 välillä. Mitä pidemmälle kirjassa edetään, sitä mielenkiintoisempia tehtäviä Edwards ja myöhemmin hänen toimitsijatehtäviin hakeutuneet lapsensa saavat. Nelikon hauskoista kokemuksista ja sattumuksista on mukava lukea, mutta esiin nousevat myös kokemukset joidenkin suosimisesta, toisaalta kovasta kilpailusta tehtävien saamisesta, vehkeilyistä, selkään puukottamisesta ja pahoista puheista, kaikki yksityiskohtaisesti kuvattuina.
Selvästikin ilman kustannustoimittajaa tehty kirja vyöryttää 500 sivulla yksityiskohtaisia tietoja jokaisesta kisasta ja tuomaritehtävästä, jonka Edwards ja hänen lapsensa ovat tehneet. Lukija tuntee välillä hukkuvansa tietotulvan alle – hän on listannut jokaisen pelaajan, jonka ottelun on tuomaroinut - Emma Laine, Tuomas Ketola, Ville Liukko ja Ilkka Riikonen heidän joukossaan. Tennishistorian lisäksi tämä Cliff Richardin fan clubin puheenjohtaja on listannut brittijulkkisten pienimmätkin tennistapahtumat.
Taisi olla katkeroituneen Edwardsin terapiaprojekti koko kirja.

SYKE Tennis innostaa noviiseja lajin pariin

SYKE Tennis tutustuttaa uusia tulokkaita lajin pariin innostavassa, kehittävässä ja yhteisöllisessä ympäristössä.

Savitaipaleella käynnistettiin marraskuussa ensimmäiset SYKE Tennis -pilottiryhmät. Toisessa ryhmässä mukana on kahdeksan eläkeikäistä kuntoilijaa ja toinen ryhmittymä koostuu Savitaipaleen kunnan työntekijöistä. Yhdistävä tekijä kaikille puolen vuoden projektissa mukanaolijoille on se, että tennis on heille harrastuslajina uusi.

- Kiinnostus on ollut mieletöntä tätä kohtaan, kun muistetaan kuinka pieni paikka Savitaipale on. Palaute mukanaolijoilta on ollut pelkästään positiivista. Käsitys tenniksestä lajina on kuulemma muuttunut ja jokaisella tunnilla on viihdytty, SYKE Tennis -ryhmiä Savitaipaleella valmentava Jyrki Keränen kertoo.

Pähkinänkuoressa SYKE tenniksen toimintaperiaate on seuraava; lajinoviiseille suunnattua harrastustoimintaa, jonka tarkoituksena on tutustuttaa tennikseen, parantaa koordinaatiokykyä, lisätä liikuntamääriä ja kohottaa niin henkistä kuin fyysistä toimintakykyä. Kuten nimikin jo antaa viitteitä, käytetään harjoittelussa hyväksi syke-mittareita, jolloin harjoittelua pystytään ohjaamaan ja seuraamaan yksilökohtaisesti.

- Kaikki mukaan lähteneet testattiin ennen projektia hapenottokyvyn, lihaskunnon, tasapainon ja mielenvireyden osalta. Tämän pohjalta kaikille jaettiin sykemittarit ja annettiin arvot missä yritetään pitäytyä. Tarkoitus on pysyä sellaisissa raameissa, että osallistuja kehittyy, muttei mene puhki. Välineet meillä on hyvät ja olosuhteet loistavat. Matkan varrella sitten testaillaan ja tiedustellaan miten asiat ovat edenneet. Tämä oman kehityksen seuraaminen lisää huomattavasti mielenkiintoa ja motivaatiota harjoittelua kohtaan, Keränen selventää.

Tunti sujuu hujauksessa

SYKE Tennis -tunneilla itse laji on tiiviisti mukana harjoittelussa, muttei näyttele pääroolia. Perinteiset lyöntiharjoitukset ovat minimissään ja Keränen onkin saanut käyttää mielikuvitustaan tuntien suunnittelussa.

- Se, että tennis toimii ikään kuin ryhmäliikuntamuotona, on yllättänyt monet. Itsellänikin on ollut äärettömän hauskaa ja tuntuu, että tunnit menevät aina sairaan nopeasti. Myös kaikki mukanaolijat ovat hämmästyneet, miten kivaa tämä voikaan olla, Keränen iloitsee.

Savitaipaleella SYKE Tenniksestä on nopeasti tullut yhteinen juttu. Projektia on ollut edistämässä yhteistyössä Savitaipaleen Tennisseura, Savitaipaleen kunta, Savitaipaleen Liikunta- ja Hyvinvointipalvelut sekä fysioterapiapalveluja tarjoava Savikunto. Välinepuolella projektia ovat tukeneet Babolat, Polar ja lappeenrantalainen Urheilu Koskimies.

Sweet Sixteen - lupaava ikäluokka

Talin ammattilaisten 40-vuotisjuhlikisoissa huomiota herättivät muutamien tennisteiniemme raikkaat otteet. Erilaisista taustoista huolimatta kaikilla on kova halu menestyä.

Aino Alkio asuu ja treenaa Barcelonassa.


Marraskuussa Helsingin Talissa pelatuissa tenniskeskuksen 40-vuotisjuhlakisoissa miesten 25.000 dollarin Tali Open- ja naisten 10.000 dollarin Aava Orto-Lääkärit Open -turnausten voitot menivät kokeneille konkareille, Saksan Jeremy Jahnille, 29, ja Tanskan Karen Barritzalle, 24. Kaksikko teki historiaa viemällä myös nelinpelien voitot, Jahn Puolan Adam Majchrowiczin ja Barritza Romanian Laura-Ioana Andrein kanssa.

Kilpailunjohtaja Pekka Mäkelä puhui jo hyvissä ajoin ennen kisaa, että nyt on nuorten suomalaispelaajien vuoro astua esiin. Tämä ajattelu näkyi myös kisan villien korttien myöntämisessä: ne annettiin yhtä lukuun ottamatta nuorille pelaajillemme. Vaikka nuoremme eivät varsinaisia läpimurtoja vielä tehneetkään, nähtiin muutamia raikkaita suorituksia.

Miesten Tali Openin karsinnasta nousi pääsarjaan kolme teinipoikaa; 16-vuotiaat Hermanni Tiainen ja Mikael Martikainen sekä 17-vuotias Masi Sarpola. Tämä oli kolmikon ensimmäinen miesten ITF Futures -kisa ikinä.

Smashin pitkä, hyväraaminen Tiainen, 16, otti karsinnoissa komeat voitot Jason Sormusesta ja Valko-Venäjän Ivan Jelezovskista. Mainiossa vireessä ollut Tiainen lähti reippaasti haastamaan seitsemänneksi sijoitettua Zimbabwen Takanyi Garangangaa, joka nähtiin alkuvuodesta Davis Cup -ottelussa Kittilässä. Hyvän ensimmäisen erän jälkeen Tiaista alkoi polven rasitusvamma vaivata eikä hän pystynyt jatkossa kunnon esitykseen. Garanganga vei ensimmäisen erän 6-4 ja toisen sitten helposti 6-0.

Harmituksesta huolimatta Juuso Nousiaisen ja Pasi Kinnusen valmennuksessa oleva iltalukiolainen
Tiainen piti kisaa hyvänä kokemuksena.

Jyväskyläläinen Masi Sarpola eteni Talin ITF-kilpailuun karsintojen kautta.


Vuosi sitten espoolaisesta EVS:sta HVS:aan Pasi Virtasen ja Antti Tuomen valmennukseen siirtynyt, pitkäksi venähtänyt Mikael Martikainen räväytti karsinnoissa: ensimmäisellä kierroksella Mikael hävisi avauserän tasoluettelossa miesten kahdeksantena olevalle Leevi Säätelälle 0-6, mutta nousi hienosti taistellen otteluvoittoon. Toisella kierroksella voitto Ruotsin Johan Claessonista tuli tasaisen esityksen jälkeen.

Leevi Säätelästä oli kovemman työn takana kuin voitto, totesi Martikainen, jolle Suomen miesammattilaisten ykkösen, Patrik Niklas-Salmisen, voimapeli oli pääsarjassa kuitenkin liikaa.

Martikainen käy lukiota Pohjois-Haagan yhteiskoulussa ja pääsee harjoittelemaan Talissa kahdesti päivässä.

Jyväskylän Masi Sarpola on ehtinyt täyttää jo 17 vuotta, muttei parane jättää tässä huomiotta. Ensimmäisessä miesten ITF Futures -kisassaan hän otti karsintavoitot Peter Sillanpäästä ja Jussi Tiaisesta erääkään menettämättä. Pääsarjassa jo viisi vuotta miesten ammattilaiskisoja kiertänyt Ruotsin Jonathan Mridha näytti raamikkaalle Sarpolalle, mitä menestyksen eteen pitäisi vielä tehdä.

Sarpolan valmentajana toiminut Jouni Hatakka on muuttanut Australiaan. Urheilulukion kakkosluokkalaista valmentavat Henri Bruun ja Petri Pykälämäki.

Oona Orpana on pelannut kolmessa naisten ITF-kisassa.



Barcelonassa jo kolmatta vuotta perheensä kanssa asuva HVS:n Aino Alkio, 16, oli kisassa villillä kortilla. Alkiolle, jota ei olla paljoa Suomessa nähty, tämä kisa oli jo hänen neljäs naisten ”kymppitonninsa”, onpa hän pelannut yhdessä ”kaksvitosessakin” Barcelonassa. Alkio pysyi hyvin saksalaiskarsija Carolin Schmidtin vauhdissa, mutta kuusi vuotta vanhempi pelasi ratkaisevat pisteet paremmin. Ottelu oli tasaväkisempi kuin mitä Schmidtin voittolukemat 6-4, 6-1 osoittivat.

Barcelonaan muutettuaan Alkio aloitti tenniksen Brugueran tennisakatemiassa, mutta viimeiset puolitoista vuotta häntä on valmentanut espanjalainen Florentino Anda-Gomez, joka 1980-90-luvuilla itsekin pelasi ammattilaisena.

Valmentautumista tukee laaja, tasokas ja viikottainen kilpailutarjonta uudessa kotikaupungissa.
Ainolta sujuu espanjan kieli, jota hän puhuu klubikavereiden ja valmentajan kanssa, mutta lukiota hän käy englanniksi amerikkalaisen huippuyliopiston, Stanfordin, verkossa.

Viittä vaille 16-vuotias (täyttää 21.1.) Oona Orpana pelasi kolmannessa naisten ITF-kisassaan. Hän hävisi kakkossijoitetuille Belgian Kimberley Zimmermannille 1-6, 1-6. Oona sanoi saaneensa opetuksen:
- Heti, kun saa pisteentekopaikan, se on tällä tasolla käytettävä.
Kuukautta Aava Orto-Lääkärit Openin jälkeen Oona voitti naisten Suomen mestaruuden.